Irti oravanpyörästä

Nyt se tapahtuu! Sanon itseni irti töistä ja muutan keskelle erämaata Käsivarren Lappiin. Unelma on lopulta käymässä toteen. Jännittää, mutta en voi estellä kuplivaa onnentunnetta, joka vähän väliä vetää suupieliä väkisin ylöspäin. Ne maisemat, se vapaus, kaikki se tila. Oi autuutta!

Idea sapattivuodesta kypsyi hiljalleen. Avomieheni heitti mitä jos – ajatuksen kesällä 2019. Olen aina ollut impulsiivinen lähtijä, innostun jo ajatuksesta kokeilla jotain uutta. En miettinyt kahta kertaa kun yliopistossa tarjoutui mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Huhtikuussa 2010 serkkuni ehdotti työntekoa Egyptissä, Vappuna minulla oli siellä jo asunto ja työpaikka. Norjaan muutosta haaveilin useamman vuoden. Tämän haaveen toteutin lopulta vuonna 2015.

Tällä kertaa lähteminen tuntuu erilaiselta. Aina muutettuani mihin tahansa, olen kuitenkin lopulta palannut takaisin Rovaniemelle. Nyt lähden ehkä palaan, ehkä en – mentaliteetilla. Ensimmäistä kertaa lähden tyhjän päälle. Perillä minua ei ole odottamassa opiskelu- eikä työpaikka. On vain mökki erämaassa. Enkä ikinä ole ollut näin innoissani lähdössä!

Suurin sapattiin liittyvä pelkoni oli juuri työpaikan irtisanominen. Alkuinnostuksen jälkeen kaikki käytännönasiat alkoivat vaania nurkissa ja hetken jo epäröin koko sapattia. Halu kokeilla kuitenkin voitti. Mietin kumpaa kadun enemmän vanhana ja ruttuisena – vuoden saamatta jääneitä tienestejä, vai sitä että en tarttunut mahdollisuuteen. Pääni sisäisessä vaakakupissa peli oli melko selvä. Nyt on se hetki. Juuri nyt kun meillä ei ole velkoja, lainanlyhennyksiä eikä lapsia.

Olemme mieheni kanssa molemmat kotoisin maalta, eikä meistä kumpikaan koe sopeutuneensa kaupunkiin. Rovaniemi on melko pieni ja sympaattinen, mutta kaupunki kuitenkin. Mielestäni kerrostalo asumismuotona on täysin luonnoton. Ihmiset asuvat päällekkäin epäesteettisissä laatikkorakennelmissa ja kommunikoivat heippalapuin ympäriltään kuuluvista elämisen äänistä. Toisille se varmasti sopii. Minä kaipaan metsää ja Sallassa sijaitsevan lapsuudenkotini keittönikkunasta näkyvää jokimaisemaa.

Sapattivuoden asumuksemme ikkunoista meille avautuu mieheni lapsuudesta tuttu, kaunis ja kirkasvetinen joki. Odotan eniten kevättä pohjoisessa. Sitä kun valo alkaa valtaamaan yöt, mutta lunta on vielä paksusti, joki jäässä ja hiihtokelit parhaimmillaan. Siihen on vielä jokunen viikko. Mutta lähtöön enää kolme.

Näihin maisemiin..