Pakkaamisen sietämätön kurjuus

Mitä me oikein ollaan tekemässä? Voiko näin edes tehdä? Koko asunto näyttää sotatantereelta, epämääräistä tavaraa lojuu kaikkialla, enkä tiedä mistä aloittaa. Eivät nämä kaikki rojut voi millään olla meidän!

Kuinka järjestää elämä kun tilaa on 25 neliömetriä? En ole vielä täysin varma. Paljonko tarvitsen vaatteita ja mitkä käytännön asiat pitää hoitaa nyt, kun asumme vielä ihmisten ilmoilla? Auto huollon kautta seisontaan, koiran rokotukset, osoitteenmuutos, läppärin huolto,puhelimen huolto ja mikä liittymä mahtaakaan kuulua Käsivarressa? Ketkä kaikki pitää vielä heipattaa? Ja kirsikkana kakun päällä: aina ah niin ihana konkreettinen muutto.

Miehen laatiessa prosessikaavioita peräkärryn mahdollisimman tehokkaaseen pakkaamiseen, minä pohdin montako villasukkaparia voi ihmisellä olla. Tunnustan olevani villasukkien suurkuluttaja. Niitähän aina tarvii. Toivoisin olevani tehokas myös villasukkien tuottamisessa. Pakkasin mukaan käsityötarpeet ja lankoja, mutta yhtään keskeneräistä villasukkaa ei minun ufoistani ( ufo tässä yhteydessä unfinnished object) löydy. Muistan ensimmäisen ala-asteella neulomani sukkaparin. Niistä toinen muistutti lähinnä jonkinlaista eksoottista päähinettä ja toinen tuubihuivia. Sittemmin olen hitusen verran lajissa kehittynyt, saan sukista jo samankokoiset ja osaan tehdä jopa vähän raitaa varteen. Sapatin aikana meinaan kuitenkin olla itselleni armollinen, enkä ala opettelemaan kirjoneuletta. Jos jonkin käsityön aloitan, on sen lupa olla vaikkapa kaulahuivi ja jos en jaksa, saa pannulappu kelvata.

Lämmintä vaatetta ja kirjoja. Sukset ja kalavehkeet. Siinä tärkeimmät. Yllättävän paljon kaikenlaisia harjoja tarvitsee ihminen. Hiusharja ja hammasharja. Sähköinen saa jäädä, manuaalinen kelvatkoon. Tiskiharja pitää muistaa ostaa. Ripsiharjaa en todellakaan aijo tarvita. Ja ulkohuussissa vessaharjalle tuskin on käyttöä. Vahvasti voiton puolella ollaan siinä vaiheessa kun kaikki ylimääräinen tavara on löytänyt loppusijoituskohteensa kierrätyskeskuksista. Kaatopaikalle vain käyttökelvottomat kamat.

Homma etenee hitaasti, mutta varmasti. Aloitimme omaisuutemme lajittelun hyvissä ajoin, jotta välttyisimme viimehetken paniikilta ja siltä, että mielenkiinto pakkaamiseen lopahtaa ja otamme mukaan muuttokuormallisen tarpeetonta rojua. Toivon todella, että taktiikkamme toimii.

Työpaikalla ilmoitin lähdöstäni kuukautta ennen muuttoa. Spekulaatiot lottovoitosta tai rikkaan sukulaisen jättämästä valtavasta perinnöstä alkoivat lähes välittömästi. Jouduin kuitenkin oikaisemaan huhut ja tunnustamaan olevani vain sen verran sekaisin, että jätän työni vaikkei minulla olekaan miljoonaomaisuutta. Pääasiassa, tai oikeastaan kaikki sapattivuodesta saamamme palaute on ollut erittäin positiivista. Tätä en osannut odottaa lainkaan. Olin turhaan valmistautunut selittelemään päätöstämme kaikista mahdollisista vinkkeleistä ja ilmansuunnista. Sapattivuosi on kuitenkin ilmeisesti ainakin etäisenä haaveena ollut yllättävän monen muunkin mielessä. Tai näin olen aistivinani kaikkien ”rohkea päätös ja aivan oikea”, ”voisinpa minäkin” ja ”kateeksi käy” – kommenttien perusteella.

Onko näitä varmasti tarpeeksi? Kira pohtii.