Kuka vei revontulet?

Hirvinaapuriamme ei ole näkynyt moneen vuorokauteen ja alan olla hänestä huolissani. Taisimme säikäyttää hänet eräällä hiihtoreissulla Kiran kanssa. Latu kulkee läheltä hänen ilmeistä asemapaikkaansa. Hiihtelin muina naisina menemään, kun Kira yhtäkkiä valpastui ja pysähtyi. Käännyin katsomaan taakseni ja näin naapurin takapuolen katoavan horisonttiin. Toivottavasti hän ei ottanut nokkiinsa kovin pahasti. Mukavan rauhallinen naapuri hän on ollut. Ja ilmeisesti epäilyksistäni huolimatta ei kovinkaan koiravastainen, koska on monta päivää meitä sietänyt. Siitä huolimatta, että Kira aina välillä mystisesti katoaa. Epäilen sen käyvän tutkimassa, mitä naapurille milloinkin kuuluu.

Olenpa sortunut naapurikyttäämiseen itsekin. Eräänä iltana vedenhakureissulla huomasin Hirven taas rantapuskissa. Kipaisin hakemassa kiikarit, nähdäkseni mitä hän touhuaa. Samalla naureskelin itsekseni, että on kyllä ensimmäinen naapuri ikinä, jonka touhut kiinnostavat minua siinä määrin, että täytyy vallan kiikarit kaivaa esiin. Toinen ahkeran naapurikyttäämisen kohde on ollut vastarannalla ketunsyötiksi tarkoitetun kalamöykyn kimpussa aikaansa viettävä kärppä.

Kira nauttii täällä olostansa täysin siemauksin. Varmasti ainakin yhtä paljon kuin minä ja mies. Se löytää aarteita kaikkialta, eikä maailman siisteimmän jutun tarvitse olla risua kummempi, niin koira on onnesta sekaisin. Eräänä päivänä ihmettelin keskellä pihaa olevaa papanaläjää, jonka tyypitin olevan porosta lähtöisin. Poroja tai edes niiden jälkiä ei ole näkynyt lähistöllä. Läjä paljastui pian yhdeksi Kiran aarteista, kun se ylpeänä pölähti esittelemään fantastista papanalöydöstään. Mistä lie sen kaivanut. Kun läjä ei kuitenkaan näyttänyt ketään kiinnostavan, päätti se syödä kasan. Polttopuihin se on jostain syystä äärimmäisen kiintynyt, tulee kytikselle aina halkoja hakatessa, ja yrittää varastaa niitä minkä ehtii. Tänään se ilmeisesti osoitti katumusta ilkikurisista puuhistaan, kun oli kantanut juuri hakkaamaani halkokasaan pihalta löytämänsä risun.

Lintujen ruokintapaikalla on riittänyt vilskettä. Tarkkailemme niitä innoissamme, jopa siinä määrin että miehen mielestä alamme muistuttaa höpertävää eläkeläispariskuntaa. ”Entä sitten”, totesin minä. ”Ne sentään tietävät jo jotain elämästä”. Eloamme ovat tähän mennessä sulostuttaneet talitiaiset, lapintiaiset, pari kuukkelia ja ilmeisesti ohikulkumatkalla pysähtynyt urpiaisparvi. Lintujen sirkutusta on mukava kuunnella kaikkien kaupungin äänien jälkeen. Tänään kiinnitin huomioita talitiaisten paikalliseen murteeseen, jossa toteavan titi-tyyn sijaan on kysyvä titi-tyy? – nuotti. Ehkä mies on sittenkin oikeassa..

Kuukkeli käy säännöllisin väliajoin tarkastamassa ruokatarjonnan.
Myös tiaiset ovat tuttuja vieraita.

Riekkojen näkeminen hiihtolenkillä on aina ilo, ne ovat mielestäni tavattoman kauniita lintuja. Ja niillä on viehättävä tapa nauraa räkättää päin näköä aina lehahtaessaan lentoon jalkojen juuresta. Jäljistä päätellen aluetta asuttaa myös useampi kettu. Yhtään repolaista en kuitenkaan ole livenä onnistunut näkemään. Piilottelevatko lie revontuliakin omissa kätköissään, koska niistäkään ei ole vielä yhtään havaintoa.

Viime viikolla ihastelimme revontulien sijaan vaaran takaa nousevaa täysikuuta.

Muutama vuosi sitten toimin matkaoppaana, lähinnä aasialaisille turisteille, ja kuljetin heitä revontulien perässä ympäri pohjoiskalottia. Sinä talvena vannoin, että en panisi pahakseni, vaikka en enää ikinä näkisi vilaustakaan noista turistien rakastamista vihulaisista, joiden takia joudun ryyhältämään kaiket yöt hankien keskellä pakkasessa, esittäen olevani maailman onnellisin joka kerta nähdessäni häivähdyksen taivaan tulista. Nyt alan hiljalleen muuttaa mielipidettäni. Lisäksi olen lapioinut paljun esiin taukoamatta taivaalta valuvan lumen alta nyt nelisen kertaa, joten kun lopulta saamme sen lämmitettyä, toivon saavani täydellisen paljuelämyksen kaikilla mausteilla.

Aivan joka kerta paljuilu ei ole ollut täyttä ekstaasia. Muistan erään kesäillan pari vuotta sitten, kun istuimme miehen kanssa paljussa taskulämpimän veden ympäröiminä. Satoi jääkylmää vettä taivaan täydeltä, vedimme paljun puoliksi kiinni ja kökötimme kannen suojissa kuin kaksi tärisevää sammakkoa raparperinlehden alla. Eräänlainen elämys sekin.

Jaha. Lapio heilumaan. taas.