Luksusta erämaassa

Ensimmäinen viikko erämaassa alkaa olla takana ja toivottavasti myös paukkupakkaset. Nyt ilma on lämmennyt muutamaan pakkasasteeseen, aurinkoisina päivinä jopa plusasteiden puolelle. Toki öisin pakkasta on ollut pitkästi toistakymmentä astetta. Kamina lämmittää mukavasti ja nopeasti. Mies herää monesti öisin lisäämään puita tulipesään. Minua kylmyys ei saa hereille, sen verran hyvillä unenlahjoilla minut on siunattu. Uneni ei todennäköisesti häiriintyisi, vaikka vieressä olisi räjäytystyömaa, Sotilassoittokunnan konsertti ja paloautojen sireenintestauspäivät. Maailmassa on yksi ainoa ääni, johon poikkeuksetta herään, oli se kuinka vaimea tahansa. Ääni kuuluu herätyskellolle. Tämä on ollut työelämän kannalta varsin positiivinen ominaisuus.

Kesällä 2018 mies rakensi helteistä inspiroituneena jäähdytyslaitteen kylmälaukusta, kylmäkapuloista, pöytätuulettimesta ja putkenpätkästä. Meillä ei sattunut olemaan tarpeeksi suuria kylmäkapuloita, joten kipaisin kaupasta halvimpia puolentoistalitran pulloja sisältöineen. Sisältö sattui olemaan kivennäisvettä. ”Jäätyyhän se tämäkin”, totesin ja survoin pullot pakastearkkuun. Ja jäätyihän se.

Ensimmäinen pullo räjähti valtavan pamauksen saattelemana aamuyöllä, repien kylmälaukun kahtia ja lennättäen jääkimpaleita ympäri asuntoa. Mies purki vauhdilla loput sihisevästä aikapommista ja keräili jääpaloja, sillä välin kun minä vetelin sikeitä autuaan tietämättömänä tapauksesta. En olisi uskonut tätä todeksi, ellen olisi aamulla omin silmin nähnyt pullonriekaleita ja haljennutta kylmälaukkua. Onni onnettomuudessa, että en ollut asunnossa yksin. Villiintynyt kylmälaukku olisi pommittanut pitkin yötä omaisuutemme tuusannuuskaksi ja aamulla olisin herännyt tulvivasta asunnosta, jonka keskellä olisi komeillut 65:n tuuman televisiomme jäännökset.

Jostain käsittämättömästä syystä olemme onnistuneet säilyttämään jonkinlaisen vuorokausirytmin. Yleensä unirytmi pyörähtää päälaelleen helposti jo viikonlopun aikana. Täällä rytmi ei kuitenkaan ole riippuvainen siitä, mitä TV:stä tulee, vaan olemme parhaamme mukaan koittaneet olla hereillä valoisaan aikaan vuorokaudesta. Nukkumaan viimeistään puoliltaöin ja jonkinlaista hapuilevaa heräilemistä yhdeksän ja yhdentoista välillä.

Auringon laskiessa luonto tarjoilee kauneintaan.

Ensimmäisen viikon aikana ei erämaassa ole ollut tylsää hetkeä. Ostin ennen muuttoa uuden, upean kirveen, jolle olen ehtinyt esitellä polttopuun jos toisenkin. Saunaa olemme lämmittäneet ahkerasti. Osa tätä prosessia on luonnollisesti vesien kantaminen avannosta ylös jokitörmää ja saunalle. Pakaralihakset kiittävät.

Erämaassa asuminen ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikesta luksuksesta pitäisi luopua. Lapioin lauantaina nietosten keskeltä esiin paljun, jossa tulemme varmasti viihtymään kevään mittaan. Parasta paljuilu on revontulten loisteessa, kirkkaan tähtitaivaan alla. Revontulet ovat toistaiseksi vältelleet meitä, mutta kirkkaat kuutamoyöt ovat olleet upeita taijanomaisine tunnelmoineen.

Toimelias puolisoni viritteli ulkosaunaan myös suihkun. Vempain näyttää johtoineen ja akkuineen siltä, että jos terve itsesuojeluvaisto on kunnossa, sitä kannattaa vältellä viimeiseen asti. Etenkin märissä tiloissa. Mutta se toimii! Ja vaikuttaa olevan yllättävänkin turvallinen.

Viikon aikana olemme tehneet yhden kauppareissun. Se oli täysin turha. Nyt kun lähikauppa ei sijaitse enää parinkymmenen metrin päässä kadun toisella puolella, kaikenlainen herkkuhimo käy välillä vastustamattomaksi. Kai se on joku psykologinen juttu. Jos tiedän tarvitessa saavani vaikkapa suklaata hetkessä, ei minun tee sitä jatkuvasti mieli. Nyt olemme fantasioineet milloin hampurilaisista, millon suklaajäätelöstä. Niimpä hamstrasin kaupasta pussillisen herkkuja joka lähtöön. Tähän mennessä olemme tuhonneet herkkupussista vajaan paketillisen keksejä, muuten pussi on saanut lojua rauhassa kämpän nurkassa. Ehkä kauppareissu ei sittenkään ollut täysin turha.

Vedenhakureissulla oli pakko pysähtyä ihastelemaan taivaanrantaa.