Vähemmän on enemmän

Ennen muuttoa erämaahan pohdin, kuinka elämiseen vaikuttaa kaikenlaisten teknologisten vempeleiden käytön väheneminen. Pystymme kämpältä soittamaan ja vastaanottamaan katkonaisia puheluita. Netti toimii pätkittäin sen verran, että viestein kommunikointi sujuu jonkinlaisella viiveellä. Vastaanotettujen kuvien lataaminen onnistuu, jos planeettojen asennot ovat oikeat, tuulen suunta sopiva ja kärsivällisyyttä riittävästi. Videoiden tai nettisivujen lataaminen ei onnistu. Aurinkopaneeleiden avulla saamme kyllä ladattua kaikki vempaimet täyteen virtaa.

Puhelimesta en ole koskaan kokenut olevani erityisen riippuvainen. Ensimmäisen kännykkäni sain lukiossa, enkä silloinkaan ollut kapulasta erityisen innostunut. Älypuhelin saapui elämääni vuonna 2016. Puhelin on toiminut lähinnä ajanvietteenä silloin kun on tylsää. Parin ensimmäisen viikon aikana huomasin tapailevani puhelinta aina silloin tällöin. ”Äh, ai niin” -reaktion saattelemana laskin puhelimen ja tartuin kirjaan. Sen kummempia vieroitusoireita en ole kokenut.

Se täytyy kuitenkin tunnustaa, että iltaisin on ollut ikävä televisiota ja suoratoistopalveluita. Tähän ongelmaan olemme keksineet oivan lääkkeen. Tallensimme suoratoistopalvelun kautta offlineen muutamia sarjoja ja elokuvia, joita olemme nukkumattia odotellessa tihrustaneet tabletilta. Tai mies on tihrustanut. Minun iltojeni televisiokulttuuriin on kuulunut aina se, että näen ohjelmien alkutekstit ja toisinaan herään sopivasti lopputeksteille. Tuntuu ehkä jotenkin turhalta odottaa innoissaan alkutekstejä ja nukkua sitten autuaasti koko ohjelman ajan, mutta tapa on minulle tuttu ja turvallinen ja tekee olostani kotoisan.

Televisiosta käy myös kaminan lasiluukku. Ohjelmatarjonta on yhtä ja samaa, mutta yllättävän koukuttavaa.

Tiedotusvälineen virkaa meillä toimittaa radio, joka on päällä pääasiassa aina sisällä ollessamme. Tarjonta on tosin kuluneen kuukauden aikana aikana ollut melko yksipuolista. Pelottavia uutisia kantautuu kaikkialta maailmasta. Radion tuutatessa koronatiedotuksia joka kanavalta, olemme useaan otteeseen pohtineet, kuinka hyvään saumaan onnistuimme ajoittamaan sapattivuotemme erämaassa. Taisimme olla ensimmäiset tässä maassa, jotka hamstrasivat säilykkeitä ja vessapaperia ja eristäytyivät ulkomaailmalta. Tosin silloin vielä täysin tietämättöminä tulossa olevan koronapandemian laajuudesta. Aivan tällaisen mittakaavan eristäytymistä meillä ei muuttaessa ollut aikeissa. Kaikki ystävien ja perheenjäsenten suunnitellut vierailut on olosuhteiden pakosta peruttu, mikä pitkän erossaolon jälkeen tuntuu pahalta. Tilanne on kuitenkin sama koko maassa ja ympäri maailman, eikä sille mahda mitään. Erämaassa meidän asiamme ovat silti todella hyvin, emme ole lukittautuneina sisätiloihin, vaan pystymme elämään täysin normaalia arkea ulkoiluineen ja harrastuksineen.

Kiraa ei lisääntynyt ulkoilu haittaa lainkaan.

Hyvin pian muuton jälkeen kävi selväksi, että ainakin puolet tänne raahaamistani vaatteista otin mukaan aivan turhaan. Lämmintä vaatetta ja varavaatetta on tietysti hyvä olla mukana, mutta varavaatteiden varavaatekerrat ja niiden varavaatteet ovat jotakuinkin täysin turhia tilanviejiä. En myöskään ole erityisemmin kaivannut muita modernin maailman mukavuuksia, kuten juoksevaa vettä, astianpesukonetta tai mikroaaltouunia. Asiat oppii hyvin äkkiä tekemään totutusta poikkeavalla tavalla, kun muita vaihtoehtoja ei ole. Ihminen pärjää erämaassakin suhteellisen vähällä, kunhan asumus on lämmin. Itseasiassa koen helpottavana asiana sen, että ylimääräistä tavaraa ei juuri ole. Kaupungissa ahdistuin tavarapaljoudesta siinä määrin, että ennen muuttoa karsin omaisuuttani reilulla kädellä. Siitä olen kuitenkin erittäin onnellinen, että meillä on miehen kotipaikassa pyykinpesumahdollisuus. Saunassa pesee tarvittaessa helposti muutaman vaatekappaleen, mutta sen verran laiska myönnän olevani, että en ala keittelemään padassa lakanoita tai saippuoimaan hiihtoretkillä hikeentyneitä urheilukerrastoja.

Edellisestä kauppareissusta on nyt kulunut reilu viikko ja kaikkia ruokatarvikkeita on varmasti vielä viikon tarpeisiin. Anoppilan huoltojoukkojen vieraillessa olemme tilanneet matkassa sellaisia tuotteita, joiden hamstraaminen ja säilyttäminen täällä on vaikeaa, kuten maitoa ja keksejä. Keksien luulisi säilyvän hyvin, mutta en ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää piiloa, jotta mies ei niitä vainuaisi. Hänen mielestään päivän kahvihetkien pääasiallinen tarkoitus on tuhota paketillinen piskettejä – ”Kahvi, mikä loistava tekosyy syödä keksejä”.

Jos aika käy pitkäksi, voi aina katsella Avaraa luontoa. Se on kaikkialla.