Ruohonjuuritasolla

Kesän kuluessa olen toistuvasti löytänyt itseni konttaamasta pitkin rantoja ja jänkiä kamera kourassa. Jostain syystä huomasin viehättyväni suunnattomasti kaikenlaisista pienistä, esteettisesti ihastuttavista asioista luonnossa. Niinpä saan jatkuvasti olla latailemassa läppärilleni kuvamateriaalia esimerkiksi kävyistä, risuista, kivistä ja kasveista. Totesin miehellekin, että jos minun pitäisi tänä kesänä kasata biologian kurssille kasvio, se olisi jo melko hyvällä mallilla. Kasvit ovat erityisen kiitollisia kuvattavia – sen lisäksi, että ne ovat sieviä ja värikkäitä, ne ovat erittäin hyviä pysymään paikallaan. Toisin kuin linnut, joiden kuvaaminen vaatii usein hermoja paljon enemmän kuin minulla niitä riittää. Tai Kira, joka on huomattavasti kiinnostuneempi vaikkapa kepeistä ja kärpäsistä kuin kameralle poseeraamisesta.

Kiralla vain naurattaa minun kuvausharrastukseni.
Niin sievä käpy.
Kivi näyttää siltä kuin joku olisi virkannut sille ruusupäällisen kesän kunniaksi.
Tässä taas jäkälä on kuin joulukoriste.
Vaaran kupeessa, kämpän takana on satumetsä, jossa riittää ihmeteltävää ja kuvattavaa.
Iltakävelyiltä tutuksi tullut polku.

Suurimmat kesäprojektit kämpällä alkavat olla tehtynä: varasto on valmis ja täynnä tavaraa, pihamaa on siisti ja tasainen ja riittävä määrä viemäreitä on kaivettu. Mutta ei hätää – viisi kilometriä veneellä alavirtaan ja olemme kätevästi toisen kämpän pihassa, jolle miehen vanhemmat rakentavat saunaa ja remontoivat mökkiä. Aina sopivan sauman ilmaannuttua olemme käyneet siellä auttelemassa. Riemukseni olen löytänyt myös tästä pihapiiristä mielenkiintoista tarkkailtavaa ja herättänyt hilpeyttä muussa remonttiryhmässä ryömimällä milloin minkäkin mättään kolossa kamerani kanssa. Rantasipi oli erehtynyt tekemään pesänsä saunan lähistölle ja olemme kaikin voimin yrittäneet varjella pesässä olevia kolmea munaa Kiralta ja muulta maailmalta. Ainakin toistaiseksi se on sujunut hyvin ja pesä on säilynyt ehjänä.

Kävin pikaisesti räpsäisemässä kuvan pesästä, kun emo oli muualla.
Löysin läheltä muutakin mielenkiintoista. Tämä levoton pörriäinen ei vain millään tahtonut pysyä paikallaan.
Kullerot kukkivat vielä kauniisti.

Kaikesta säpinästä huolimatta olemme ehtineet muutaman kerran myös pikaisesti kalalle. Saaliiksi on tähän mennessä tarttunut kokonainen yksi kappale haukia. Myös suppilautailukausi on korkattu. Säännöllisestä suppailusta on pitänyt huolen Kira, joka ei jostain mystisestä syystä suostu uimaan kämpän kohdalla ollenkaan. Epäilemme syyksi sitä, että se keväällä mulahti rannalta jääkylmään veteen. Nyt se ilmeisesti ajattelee, ettei kämpän kohdalla kannata uida, koska siinä virta on niin kova ja vesi kylmää. Löysimme pienen saaren kohdalta hyvän, hiekkapohjaisen rannan, jossa uiminen on mielekästä niin ihmisille kuin eläimillekin. Pukkaamme siis laudat vesille, otamme koiran kyytiin ja melomme saarelle. Tai oikeastaan koiraa ei tarvitse ottaa kyytiin, se pitää kyllä itse huolen, että pääsee mukaan ja istuu usein laudalla jo ennen kuin meloja ehtii kyytiin.

Vesipeto.
Vesi on niin kirkassa, että rannassa näyttää olevan akvaario.
Onko näin pientä sammakkoa olemassakaan?

Jaksan edelleen joka kesä ihastella ja ihmetellä sitä, kuinka kirkasta vesi joessa on. Vesi on täysin juomalkelpoista ja pohja näkyy, vaikka olisi kuinka syvää. Jokea voi ihastella veneillessä, mutta erityisen hyvin sen näkee suppaillessa. Voisin tuijotella joen pohjaa vaikka kuinka kauan kaloja etsiskellen, tai pelkästään virtaa tutkaillen. Kauneimmillaan joki on kuitenkin mielestäni öisin, kun koskesta nousee auringonsäteiden siivilöimää, ohutta usvaa veden päälle ja pinnalla kulkee pientä vaahtoa. Vaikka ottaisin kuinka monta kuvaa, sitä tunnelmaa väreineen, valoineen, tuoksuineen ja äänineen en onnistu vangitsemaan millään.

Tässä maisemassa on hyvä lepuuttaa silmiä. Vaikka tuntitolkulla.