Pussaava laama ja muita nähtävyyksiä Pohjois-Norjassa

Kuten ilmeisesti suuri osa suomalaisista, minäkin päätin heilahtaa hetkeksi Norjan puolelle. En kuitenkaan siitä syystä, että Norja on niitä harvoja vaihtoehtoja, joihin meillä suomalaisilla on nyt lupa matkustaa. En voinut vastustaa kiusausta, koska Norja on kivenheiton päässä nykyisestä osoitteestani, ainakin näin sallalaisen näkövinkkelistä tarkasteltuna. Toinen ja vielä hieman tärkeämpi syy pakottavaan matkustustarpeeseeni oli se, että muutama vuosi sitten asuin jonkin aikaa Pyssyjoki-nimisesssä kylässä, jonka norjalaiset tuntevat ehkä paremmin nimellä Børselv. Ihastuin syvästi pieneen kylään, sen järjettämän upeisiin ja monipuolisiin maisemiin, sekä ystävällisiin asukkaisiin. Kävin siellä miehen kanssa roadtripin merkeissä pikaisesti pyörähtämässä pitkästä aikaa viime kesänä. Tänä vuonna päätin keskittää matkani pelkästään entisille asuinseuduilleni viiden päivän ajaksi.

Porsangin vuono tarjosi parastaan.

Paria viikkoa ennen lähtöä tutkin tuskissani bussiaikatauluja ja tulin siihen tulokseen, että bussilla matkustaminen on täysin mahdoton vaihtoehto. Tai ei sentään mahdoton: määränpääni sijaitsee noin viiden tunnin ajomatkan päässä. Bussilla olisin päässyt sinne kätevästi parissa vuorokaudessa kiertämällä puoli Norjaa. Oma autoni lojuu vanhempieni pihalla seisonnassa, koska en ole sitä viime kuukausina pahemmin tarvinnut. Koska matkani uhkasi katketa logistisista syistä jo ennen kuin se oli alkanutkaan, norjalainen ystäväni tuli hätiin ja päätti käydä noukkimassa minut asiasta tehden kylästelemään. Kauhistelin edestakaisen ajomatkan pituutta, mutta hän ei pitänyt sitä minkäänlaisena ongelmana. Kuukautta aiemmin hän oli ajanut 36 tuntia yhtä soittoa Keski-Norjasta kesätöihin Finnmarkiin Porsanginvuonolle. Saman matkan hän ajaa useamman kerran vuodessa. Vaikka Norja ei valtavan suuri valtio olekaan, vuonojen vartta mutkittelevat, huonokuntoiset tiet tekevät paikasta toiseen pääsemisestä hidasta ja kilometrejä kertyy järjetön määrä, vaikka kartalla kohteet näyttävätkin olevan lähellä toisiaan.

Laskuvesi vuonolla.

Keskiviikkona hyppäsin ystäväni kyytiin ja lähdimme köryyttelemään kohti Pyssyjokea. Pysähdyimme Koutokeinossa ihmettelemässä maisemia ja nähtävyyksiä, nappasimme Lakselvissä kahvit ja ajoimme loppumatkan vuononvartta Pyssyjoelle. Lakselv-Pyssyjoki väliä ajelin tiheään asuessani seudulla ja olen siihen kovin kiintynyt. Vuono näyttää joka kerta erilaiselta, vuoden- ja vuorokaudenajasta sekä vuorovedestä riippuen. Kesäiltoina se on kauneimmillaan. Niinpä istuin nytkin naama kiinni autonikkunassa, tippa silmäkulmassa ja vain tuijotin tuntureiden kehystämää vuonoa ja auringon ja meriveden aikaansaamia väriyhdistelmiä.

Juhls Silver Gallery Koutokeinossa.
Hopeakorujen lisäksi galleriasta löytyi kanala.
Gallerian ikkunasta avautui hyvin tyypillinen norjalainen maisema.

Kylä näytti edelleen samalta ja meininki oli yhtä rentoa kuin ennenkin. Lisää väkeä sinne oli kuitenkin muuttanut, niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Riemukseni kylältä löytyi nyt huskyfarmi, pellontäydeltä alpakoita sekä laama. Saapuessani päätin heti, miten iltani kylässä viettäisin: lenkkeilin vähintään kerran illassa alpakkatilan ohi, nähdäkseni niitä edes vilaukselta. Ensimmäisenä iltana näinkin, mutta sen jälkeen ne levisivät ja maastoutuivat suurelle laitumelle niin hyvin, että en enää havainnut ainuttakaan. Ehkä niillä, tai niiden omistajalla alkoi ärsyttää jatkuva notkumiseni aitauksen vieressä.

Sillan kylttikin oli yhä kallellaan. Taustalla näkyy Pyssyjoen vanha koulu.

Vierailin ystäväni kanssa samojen alpakoiden luona asuessani Norjassa. Silloin ne tosin asuivat eri puolella kuntaa. Muistan elävästi kun saavuimme alpakkatilalle. Seisoimme keskellä pihaa odottamassa opastamme, kun yhtäkkiä pusikosta säntäsi suuri, tumma hahmo suoraan meitä kohti. Pohdimme hetken, pitäisikö juosta, mutta uteliaisuus voitti ja jäimme paikoillemme odottamaan, miten meille käy. Hahmon lähestyessä tyypitimme sen laamaksi. Se juoksi suoraan kasvojeni, eteen ja pian näin rivin iloisesti hymyileviä, huonosti pestyjä hampaita, lämmin, rehulta lemahtava hengitys lehahti kasvoilleni ja niin laama moiskautti pusun keskelle naamaani. Nauroin niin paljon, että olin pissata housuuni. Olen kuullut kyllä, että laamat saattavat sylkeä, mutta pussailevat laamat olivat jotain täysin uutta. Sama laama, Sara nimeltään, terrorisoi nyt Pyssyjen asukkaita tekemällä yllätysvierailuja ihmisten pihoille. Se on kätevä karkailemaan aitauksestaan ja vaikkei se mitään pahaa tarkoitakaan, moni voi yllättyä laaman vierailusta. Esimerkiksi ystäväni kertoi Saran keskeyttäneen heidän grillijuhlansa. Etelästä tulleet vieraat olivat säikähtäneet nuotiolle pölähtänyttä reipasta laamaa sen verran, että Sara oli pitänyt hätistää matkoihinsa.

En nähnyt Saraa tällä reissulla, mutta Koutokeinossa laidunsi muutama lajitoveri.

Pyssyjoella ei ole niin justiinsa, vaikka näin suomalaisena ei kauheasti norjaa tai ruotsia puhuisikaan. Osa vanhemmasta väestöstä puhuu kveenin kieltä, joka on Finnmarkin suomalaisperäisen väestön kieli ja juontaa juurensa peräpohjalaisista murteista. Se on suomalaisen korvaan hauskan kuuloista ja sitä on helppo ymmärtää. Nuorempi väki puhuu tietysti myös sujuvaa englantia. Kyläkaupassa on alkujaan suomalainen myyjä, joka tunnisti minut monen vuoden jälkeen, heti astuttuani sisään. ”Mitä ämmä tekee täällä”, hän hihkaisi iloisesti. Joku olisi voimut ottaa nokkiinsa tällaisesta tervehdyksestä, mutta ”ämmä” on paikkakunnalla ihan normaali puhuttelukielen sana, eikä siinä ole mitään loukkaavaa. ”Ämmä lähti kylästelemään ”, vastasin yhtä iloisesti.

Pyssyjoelta löytyy myös Kveenin kielen ja kulttuurin keskus: Kainun institutti, eli Kvensk Institutt, joka muun muassa kehittää ja tekee tunnetuksi kveenin kieltä.
Bungalåvenin leirintäalue on auki ympäri vuoden.

Säät suosivat koko reissun ajan, vain yhtenä päivänä oli pilvistä ja sateli vettä. Muuten pärjäsi melko pitkälle pelkillä bikineillä. Kävimme vuonolla uimassa, rannalla kävelemässä ja iltaisin istuimme nuotiolla grillaamassa yhteisen ystävämme luona. Parina päivänä kävin juoksemassa tuttua kylänraittia ja nautin täysillä ikävöimistäni maisemista. Pakollinen vierailukohde on myös Silfarin kanjoni, jossa Pyssyjoen kirkasta, dolomiittipohjan vuoksi sinivihreältä näyttävää vettä pääsee ihastelemaan kanjonin reunalta, tai rotkon pohjalta.

Tuttu maisema lenkkitieltä.
Maalaisidylliä.
Kylmää se oli, mutta kävinpäs uimassa.
Silfarin komeita maisemia.
Kanjonin pohjalla virtaa Pyssyjoki.

Sunnuntaina lähdimme ajelemaan lähemmäksi rajaa. Yövyimme Karasjoella, kävimme kammiravintolassa syömässä poronkäristykset ja iltamyöhällä kiertelimme kävellen tutkimassa hiljaista kylää. Seuraavana päivänä ystäväni heitti minut takaisin Suomeen ja ajeli takaisin Pyssyjoelle. Reissu oli kertakaikkisen mahtava. Vaikka Pyssyjokea tulee ikävä aina välittömästi sieltä poistuessa, tiedän että se pysyy edelleen samassa paikassa, lähes muuttumattomana ja odottaa seuraavaa vierailuani. Ehkä jo ensi kesänä.

Kotaravintolassa tarjoiltiin kotoisasti poronkäristystä.
Ravintolan takana laidunsivat ruuan raaka-aineet.
Ha det bra Pyssyjoki, palaan vielä.