Yöjuoksija

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kiipesimme viimeistä kertaa hetkeen kämpän takana sijaitsevan tutun vaaran päälle. Katselin pitkään minulle yhä rakkaammaksi tullutta maisemaa ja pohdin, miltä se mahtaa näyttää kun seuraavan kerran kiipeän vaaranlaelle. Onko kesän vihreys jo alkanut kaikota ja syksy ehtinyt maalata ensimmäisiä värejään koivuihin ja riekonmarjojen lehdille? Päätimme siirtää leirimme vaihtelun vuoksi vähäksi aikaa muihin maisemiin. Ja toisaalta kukapa nyt ei pitäisi muuttamisesta.. Viikonlopun vietimme ähertäen pakkaamisen ja loppusiivouksen merkeissä. Onneksi kämpällä on nyt uusi, hieno varasto, jonne pystyimme jemmmaamaan suuren osan tavaroistamme, ettei kuitenkaan aivan koko omaisuutta tarvinnut ottaa mukaan. Sunnuntai-iltana pakkasimme hieman haikeissa tunnelmissa veneen ja lähdimme väliaikaiseen asemapaikkaamme anoppilaan.

Tätä öistä maisemaa jää ikävä.
Tällä erää tämännäköinen muuttokuorma. Hulavanne ja haavi oli ehdottomasti otettava mukaan.

Olen jo monen vuoden ajan harrastanut enemmän tai vähemmän säännöllisesti juoksemista. Monessa taajamassa on se hieno puoli, että siellä menee tie. Kämpällä voisin tietysti juoksennella metsässä tai pitkin polkuja, mutta jostain syystä polveni eivät innostu epätasaisesta maastosta, vaan ovat olevinaan niin sivistyneet, että vaativat tasaisempaa kulkuväylää. Niinpä alkukesästä anoppilassa kyläillessämme pyyhin juoksukengistäni pölyt ja kävin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen juoksemassa. Olin varma, että viimeistään postilaatikon kohdalla saan vähintäänkin sydänkohtauksen, etenkin kun edessäni avautuva tie oli tikkusuora ja näytti jatkuvan maailman ääriin. Yllättäen askel tuntui kuitenkin niin kevyeltä ja juokseminen pitkästä aikaa niin mukavalta, että juoksin kylmiltään kymmenen kilometrin lenkin. Yllätin sekä itseni että anopin, joka huolissaan ehti jo lähteä autolla perääni, kun minua ei alkanut kuulua takaisin.

Tästä näkymästä sain melkein juoksuahdistuksen.

Kesän ensimmäisen lenkin jälkeen olen käynyt juoksemassa joka kerta, kun vain olen saanut tien näköpiiriini. Täällä maisemat ovat niin upeita, että kymmenen kilometriä tuntuu menevän yhdessä hujauksessa. Paitsi silloin kun Kira on mukana. Silloin keskitytään lähinnä sammakoihin ojanpohjalla, tutkitaan huolella aluskasvillisuutta ja käytetään lenkkeilyyn tuplasti enemmän aikaa. Juoksen mieluiten yöaikaan: silloin muuta liikennetä on vähän, ei ole liian kuuma ja olen sopivasti ehtinyt herätä kuluvaan päivään. Ehkä mieleenpainuvin juoksulenkki oli juuri ennen juhannusta. Lähdin juoksemaan hieman ennen puoltayötä. Lempeä kesäyö, keskiyön aurinko, tuomien makea tuoksu, lämmin tuuli kasvoilla ja se juoksemisen laukaisema vapauden tuntu. Jopa niin arkinen asia, kuin juoksulenkki voi muuttua elämykseksi, kun olosuhteet ovat kohdallaan. Lähdin tänäänkin juoksemaan heti herättyäni myöhään iltapäivällä. Tai miehen herätettyä minut lähtiessään toiselle kämpälle jatkamaan töitä saunarakennukselle. Minä jäin sivistyksen pariin hoitamaan jälleen valtavaksi paisunutta pyykkiläjää. Tänä päivänä taisin kuitenkin lenkkeillessäni tuottaa elämyksiä lähinnä ohiajaville autoilijoille. Minulla oli nimittäin juoksuseuraa. Tosin juoksukumppanini jolkotti noin sata metriä edelläni. Olettaisin, että hän huomioi poikkeustilan ja piti siitä syystä kunnon turvavälin. Tuumin mielessäni, että pikkukylän väestöstä noin kolmasosa on lähtenyt yhtäaikaa lenkille. Niin tuumivat varmaan autoilijatkin nähdessään minut ja poron juoksemassa peräkkäin pitkällä, jänkien ympäröimällä suoralla.

Näitä maisemia katsellen tossut liikkuvat kuin itsestään.

Kesä on pohjoisessa ollut tähän saakka suurimmaksi osaksi lämmin. Olen nauttinut täysin siemauksin jokaisesta aurinkoisesta päivästä. Kesä on ehdottomasti lempivuodenaikani. Kevään, syksyn ja talven ohella. Kesällä elo on kuitenkin huolettomampaa – ei tarvitse huolehtia pimeäntulosta, paleltumisesta eikä lumen lapioimisesta. Hermoja kiristävät ainoastaan korvissa inisevät, verenhimoiset sääsket. Syksyn tultua niistäkin päästään. Onneksi kesää on kuitenkin vielä reilusti jäljellä, odotan innolla, mitä kaikkea sillä on meille tarjottavana. Mieli on yhä hieman haikea jätettyämme loppukesäksi taakse jo kodiksi muodostuneen kämpän. Toisinaan täytyy kuitenkin lähteä, että voi palata takaisin.

”Kauas pilvet karkaavat..”