Lykkyä syksyyn

Kolme viikkoa Itäkairassa meni lentäen. Tuntuu, että saavuimme hetki sitten ja pian olikin jo aika lähteä takaisin pohjoiseen. Meillä oli pitkä lista asioista, joita halusimme tehdä ja toteutetuksi saimme noin kymmenen prosettia. Pidempi suppailureissu jäi välistä myös tänä kesänä. Kaikenlaisen harrastamisen sijasta olemme keskittyneet jälleen huoltamaan kämppää. Monet huoltotoimet olisivat tietysti voinut odottaa vaikka ensi kesään, mutta ajattelimme touhuta monenmoista pientä mökin hyväksi, nyt kun meillä on aikaa.. Ensi kesäksi on sitten suunnitelmissa entistä pidempi lista harrastuksiin liittyen. Toisaalta myös remonttilista on kasvanut sitä mukaa kun kämppää on paranneltu ja pelkäänpä, ettei seuraavallakaan kesällä riitä pituus toteuttamaan jokaista ideaa. Mökkeily on ikuisuusprojekti, joka ei tule koskaan valmiiksi.

Kirakin on sitä mieltä, että toisinaan pitäisi vaikka leikkiä.

Jousella olen sentään ammuskellut muutaman kerran, aina silloin kun mies on muistuttanut sen mahdollisuuden olemassaolosta ja helppoudesta. Taulu on aina paikallaan ja jo vaikkapa vartissa ehtii lennättämään useamman nuolen. Pari viikkoa sitten nappasin jousen käteen suoraan aamukahvipöydästä ja ammuin kämpän terassilta tähänastisen huipputulokseni. Se vasta oli hieno aamu se.

Siihen ne mätkähtivät. Tätä jaksoin hehkuttaa koko päivän.

Toissa viikolla tein pikaisen yhden yön visiitin myös Rovaniemelle, osallistuakseni hyvien ystävieni häihin. Kaupungissa kulkeminen sujui vielä kohtuullisen luontevasti. Jostain syystä minulla oli kuitenkin vähän väliä sellainen olo, että ihmiset tuijottavat. Aluksi mietin, että se johtuu varmaan metsittyneestä olemuksestani. Sitten muistin, että olen juuri kammannut hiukseni ja pukeutunut parhaimpiini juhlia varten. Lopulta päättelin, että puoli vuotta erämaassa on tehnyt tehtävänsä ja olen muuttunut varautuneemmaksi ihmisten suhteen ja tietoisemmaksi muiden olemassaolosta. Ennen tunsin sulautuvani massaan, nyt taas erottuvani siitä kuin punainen huutomerkki keskellä lausetta. Mielenkiintoista nähdä millaiseksi villi-ihmiseksi olen muuttunut asuttuani metsässä vuoden.

Tuntuukohan tästäkin porosta toisinaan, että sitä tuijotetan Rovaniemen keskustassa..?

Rovaniemi ympäristöineen tuntui kuitenkin edelleen tutulta ja sympaattiselta. Kävelin siskoni kanssa tuttuja reittejä ja tarkastelin entistä asuinseutuani. Mikään ei ole tietysti vajaassa puolessa vuodessa ehtinyt muuttua ja kesäisin etenkin vesistöt kaupungin lähistöllä ovat todella kauniita. Siitä huolimatta en kokenut minkäänlaista haikeutta tai kaipuuta takaisin kaupunkiympäristöön. Päinvastoin odotin innolla lähtöä takaisin mökin suuntaan.

Kirkkolampi ympäristöineen on lempipaikkojani Rovaniemellä.
Kirkkolammen asukkaita.

Kaupunkiseikkailuni aikana mies jäi kotipaikkaani nikkaroimaan anopillensa kauan kaivattua postilaatikkotelinettä, josta hänelle timpurina oli anopin toimesta vihjailtu ainakin vuoden verran jokaisen vierailun yhteydessä. Äidilläni ei ollut lupaa mennä katsomaan rakennelmaa ennen sen valmistumista ja siinä meinasivat jo yöunetkin karata jännityksen saattelemina. Miehen puurrettua pari iltaa telineen parissa, valmistui se lopulta, lopputuloksen nähtyään onnellinen anoppi pääsi rauhassa yöunille ja sisareni alkoivat suunnitella TV-konseptia, jossa kisaillaan unelmavävyydestä. Kukapa ei innostuisi katsomaan ”Rakas, sinusta on tullut unelmavävy” -ohjelmaa kaikkine kesäuusintoineen.

Siinä se nyt komeilee: oikaisua vaille valmis postilaatikkoteline.

Syksy tuntuu hiipivän koko ajan lähemmäs ja lähemmäs: yöt ovat viileitä, pimeää tai hämärää on jo useamman tunnin ajan ja lehtipuut alkavat hiljalleen vaihtaa väriä. Tämä on vuoden parasta aikaa istua nuotiolla ja nauttia kuutamoöistä. Nyt ongelmana tuntuu kuitenkin olevan se, että hämärän myötä myös väsymys iskee entistä aiemmin. Eräänä iltana nuokuimme siskoni kanssa hetken aikaa nuotiolla ja vilkuilimme nousevaa kuuta, kunnes tulimme siihen tulokseen, että silmät ristissä on sama tuijottaa kämpän kattoa makuuasennosta. Myös katon tutkailu jäi lyhyeen. Viimeisen yön Hirvasvaaralla vietimme Hirvasjärven rannalla toisella mökillämme siskojeni, sekä heidän puolisoidensa kanssa. Silloin olisin toivonut pysyväni hereillä aamuyöhön, mutta nukkumatti päätti toisin. Ehdin kuitenkin saunoa tämänkin mökin rantasaunassa, mikä oli yksi tavoitteistani. Taisin olla keväällä turhaan huolissani unirytmin kääntymisestä – se näkyy korjaantuvan pimenevien iltojen myötä aivan itsekseen.

Ilmassa leijuu jo syksyistä tunnelmaa.

Lähes kuukauden mittainen reissu oli tapahtumarikas, sain viettää paljon aikaa perheen parissa ja nähdä pitkästä aikaa ystäviä. Se oli ehdottomasti kuluneen kuukauden parasta antia. Sunnuntaina survoimme jälleen omaisuutemme autoon ja lähdimme kohti Rovaniemeä, tyhjentääksemme sen ruokatavaroista, lyhdyistä, rakennustarvikkeista ja kaikesta muusta kuviteltavissa olevasta tarvetavarasta. Kolmen päivän kaupunkireissu on ilmeisesti vienyt minusta mehut. Palasimme Käsivarteen eilen, juoksin aamulla pienen lenkin Kiran kanssa, pesin pari koneellista pyykkiä ja sen jälkeen oli pakko nukkua päiväunet, koska en yksinkertaisesti pysynyt enää hereillä. Se on ehdottomasti sapattivuoden pieniäsuuria iloja – nukkuminen on täysin sallittua juuri silloin kun siltä tuntuu.

Tätä maisemaa katselemme tulevina viikkoina.

Pian palaamme takaisin tuttuun erämaa-arkeen. Täällä aurinko laskee vielä toistaiseksi myöhemmin ja nousee aiemmin, joten valoa riittää yhä hyvin. Ei mene kuitenkaan kauaa ennen kuin syksy ottaa vallan ja valoisat yöt ovat vain kesäinen muisto. Odotan jo ruska-aikaa, kuulaita syysaamuja ja ennen kaikkea sitä, kun myös sääsket ja polttiaiset ovat vain kesäinen muisto.

Tässä muutama konkreettinen kesämuisto Hirvasvaaralta.
Ja tämä löytyi Rovaniemeltä. Mahtaa olla tulossa onnekas syksy.