Päivää naapuri!

Muutimme virallisesti takaisin Käsivarren erämaahan viikko sitten lauantaina. Tällä hetkellä asutamme vielä ”kakkosmökkiä”, jossa vietimme heinäkuun alkuosan saunarakennuksen parissa. Myöhemmin syksyllä on kuitenkin tarkoitus siirtyä ylävirtaan, talvileiriin, siihen mökkiin johon alunperin muutimme. Säät ovat olleet hyvin vaihtelevia. Lämmintä on yhä, öisinkin mittari on näyttänyt päälle neljätoista astetta. Vettä on sadellut toisinaan monta kertaa päivässä ja kolmena viimeisenä päivänä on ukkostanut. Pari päivää sitten olimme ajamassa veneellä jokea pitkin kohti kämppää, kun ukkonen yllätti. Kastuimme läpimäriksi ja seurasin veneestä kuinka salamat räiskyivät mustaa taivasta vasten. Kämpällä katselin mahtavaa valoshowta vielä pitkän aikaa ikkunasta.

Uusi sauna lämpiää hyvin ja joka ilta. Sen parissa olemme viettäneet kuluneen viikon aikalailla kokonaan. Mies on viimeistellyt rakennusta ja minä maalaillut. Saunan väristä ja etenkin sen tummuusasteesta on käyty miehen perheen kesken useita mielenkiintoisia keskusteluita. Enemmistön päätöksellä väri äänestettiin kuitenkin toimivaksi ja nyt sauna alkaa lopulta olla täysin valmis. Ainakin melkein. Seuraava intensiivinen keskustelu tullaan todennäköisesti käymään terassin viimeistelystä. Illat olemme istuneet löylyissä, tai jäähyllä saunan terassilla tuijotellen joen yllä tummuvaa taivasta, tai koivikon latvuksien yläpuolelle kiipeävää kuunsirppiä. Joka ilta olemme käyneet myös joessa pulahtamassa, vaikka se alkaa olla jo melko jännittävää touhua. Ranta on jyrkkä ja äkkisyvä, vesi on jälleen jääkylmää ja pimeys luo oman jännitävän elementtinsä kokemukselle. Tästä huolimatta tapa on lujassa ja kuuman saunan ja kylmän veden yhdistelmä vastustamaton.

Saunan väriin ei lopulta tule kiinnittäneeksi juurikaan huomiota, kun iltaisin katselee sen terassilta avautuvaa väriloistoa.

Erämaa-asumisen ehdottomasti parhaita puolia on se, että harrastusmahdollisuudet ja ravinto ovat lähellä. Tähän aikaan vuodesta se tarkoittaa marjastusta. Metsässä asuessa se ei vaadi ylimääräistä häseltämistä – kumisaappaat jalkaan, ämpäri kouraan ja pihalle. Kävimme torstaina anopin kanssa mustikkaretkellä talvikämpän lähistöllä. Metsä oli märkä sadekuuron jäljiltä ja aivan täynnä pisteleviä polttiaisia. Ne ovat siitä hauskoja veijareita, että työntyvät vaatteiden alle hihoista ja kauluksista ja saavat koko kehon kutisemaan pitkäksi aikaa. Sain rouhittua kasaan kuitenkin viitisentoista litraa komeita mustikoita ja olin äärimmäisen tyytyväinen retken antiin. Pyllöttäessäni metsässä mustikkapuskassa, viereisen kiven kolosta hyppäsi esiin iso sammakko. Vaistomainen reaktioni oli tervehtiä sitä. Ääneen. Saman ilmiön huomasin edellisenä iltana, kun miehen kanssa saunan parissa askaroidessamme terassille hypähti nuori lintu, jonka päättelimme olevan sinirinta. Yhdestä suusta kuului ”Terve!”. En ole ihan varma onko tämä normaalia, mutta hyvähän se on olla naapureille kohtelias.

Hyvä reissu.

Metsästyskausi on aluillaan ja mies on virittäytynyt tunnelmaan asettelemalla minkinloukkuja ympäristöön. Ensikuussa alkaa hirvijahti ja jänityksellä odotamme, mitä Kira tuumaa. Viime syksynä se osasi jo haukkua tummalla bassoäänellään joella kahlaavaa hirveä. Tuleva metsästyskausi on sen toinen ikinä näkemä jahti. Kaupungissa Kira oli hyvin rauhallinen, eikä väilittänyt rappukäytävässä rapistelevista naapureista. Täällä siitä on kuoriutunut kunnon vahtikoira ja vaikka se ei turhaa räksytäkään, ilmoitaa se aina vieraiden ihmisten lähestyessä kämppää. Toisinaa myös tuttujen ihmisten. Tai jonkin eläimen. Toisinaan sille riittää, että laudanpätkä on aseteltu väärään kohtaan pihaa, ja ilmoittaa siitä.

Minkinloukku pyyntikunnossa.

Ennen talvileiriin siirtymistä pitäisi saada alulle vielä muutama projekti. Kämpän terassilaajennus on tarkoitus aloittaa ensi viikolla ja keskikesällä aloitettua pihanraivausta täytyisi levittää kauemmas pihapiiriin. Anoppi kysyi eilen ilkikurisesti, milloin meillä loma alkaa. ”Mikä se on?”, oli minun vastaukseni. Nautin kuitenkin suunnattomasti siitä tunteesta, jonka saan pitkän, työntäyteisen ja ulkona vietetyn päivän jälkeen, kun saunottuani vedän jalkaan villasukat ja käperryn peiton alle kirjan kanssa ja päätän nukkua jälleen aamulla pitkään. Silloin tunnen olevani lomalla joka ilta. Tänä aamuna ilmoitin miehelle vetäväni päivän lonkkaa, koska eilinen oli pitkä ja työntäyteinen päivä, enkä meinannut millään saada aamulla silmiä auki. Nyt tuijottelen ikkunasta tihkusateista, polttiaisten täyteistä maailmaa ja pohdin, pitäisiko kuitenkin vetäistä työhousut jalkaan ja lähteä ulos touhuamaan. Mies on siellä jo omissa puuhissaan.

Ukkoskuurojen välissä paistaa onneksi välillä myös aurinko.