Moottorisahasta muuttolintuihin

Jostain täysin järjenvastaisesta syystä heräsimme perjantaiaamuna melko tasan kello seitsemän. Tai ei se täysin järjenvastaista ollut, kaihtimet olivat ylhäällä ja aamuaurinko paistoi suoraan silmiin. Yleensä minua ei valo häiritse, vaan jatkan taitavasti unia säällä kuin säällä. Perjantaina tuntui kuitenkin luontevalta nousta ylös nauttimaan auringonsäteistä monen harmaan päivän jälkeen. Sitäpaitsi perjantai on aina ollut minulle viikonpäivistä mieluisin. Jostain syystä se on sitä yhä, vaikka sapattia viettäessä viikonpäivillä ei juurikaan suurta merkitystä ole. Aurinko paistoi suoraan lämpömittariin, joka näytti +28 astetta. Menin ulos ihmettelemään moista ilmiötä yöpaidassa ja havaitsin hyvin pian, että varsinaisesta helteestä ei ollut kyse – yöllä oli ollut pakkanen, maa oli vielä kuurassa ja ilma kirpeän kylmää.

Pakkanen oli ripotellut koivunlehdille sokeria.

Viikko sitten mittari kävi ensimmäisen kerran pakkasen puolella. Se oli upea yö, tähtitaivas tuikki kirkkaana ja pohjoisella taivaanrannalla lepatteli syksyn ensimmäisiä revontulia. Olin juuri saanut suoritettua loppuun mustikkaurakkani ja olin erinomaisen tyytyväinen että ehdin kerätä riittävän määrän, ennen kuin halla vei loput. Nyt voin suunnata katseeni puolukoihin ja variksenmarjoihin, joita pakkanen ei häiritse. Anoppi oli valmistanut muutaman litran todella hyvää mehua variksenmarjoista, joita olen aiemmin pitänyt melkolailla turhina marjoina. Nyt innostuin kuitenkin haalimaan kasaan niitäkin muutaman litran.

Mustikat kasvoivat tänä vuonna valtaviksi.

Kuluneen viikon ajan olen nauttinut luonnonrauhasta moottorisahan soidessa jälleen taustalla. Mies on raivannut metsää ja avartanut näkymää läheiselle jängälle ja minä olen ollut täystyöllistetty risujen ja rankojen parissa. Kuulen jo moottorisahan äänen silloinkin kun se ei ole käynnissä. Nyt urakka alkaa olla onneksi viittä vaille valmis. Torstaina sahasta irtosi ketju ja mielissäni totesin miehelle, että ”onpa hyvä homma, toivottavasti siitä hajoaa pian loputkin”. No ei hajonnut. Mutta täytyy myöntää, että urakka on kannattanut, näkymä kämpältä on komea ja avara ja polttopuuta riittää taas pitkäksi aikaa.

En älynnyt ottaa ennen-kuvaa, mutta tässä oli vielä pari viikkoa sitten tiheä koivikko.

Kämpän ympärillä parveilee suuri määrä levottomia tilhiä, jotka suhaavat koivusta toiseen viimeisten kesähyönteisten perässä. Ympäröivillä jängillä kaikuu joutsenten kaihoisia huutoja. Torstaina lämmittäessäni saunaa ohitseni lensi yhdentoista joutsenen parvi. Mies kertoi nähneensä myöhemmin illalla vielä viisi lisää. Harmaahaikarasta olen ollut aikeissa kirjoittaa useaan otteeseen, mutta aina se on unohtunut. Otankin sen puheeksi nyt tässä muiden lintujen yhteydessä. Asuessani Norjassa Pyssyjoella kevään huumaavin tapahtuma oli harmaahaikarapariskunnan saapuminen läheiselle suolle. Harmaahaikaroita pesii (tai ainakin tuolloin pesi) koko Finnmarkissa kaksi kappaletta ja minä satuin asumaan juuri pesintäpaikan lähistöllä. Aamulenkillä törmäsin monesti ojassa saalistavaan suureen lintuun ja katsoin kuinka se nousi hitaasti lentoon valtavilla siivillään. Näitä lintuja olen kaivannut kovasti, mutta en onnistunut näkemään niistä vilaustakaan vieraillessani heinäkuussa Pyssyjoella. Kuitenkin kevätmuuton aikaan toukokuussa mies kertoi nähneensä harmaahaikaran lennossa kämpältä nelisentoista kilometriä alavirtaan. Liekö ollut toinen näistä ”minun” linnuistani. Lisäksi käydessämme Sallassa heinäkuun lopulla katselin ojalle kämpän ikkunasta, kun kaukaa lähestyi lentäen suuri tumma lintu ojaa myötäillen. Kun se ehti kohdalle, tunnistin sen harmaahaikaraksi, jota en koskaan aiemmin ole kotiseudullani nähnyt. Se oli upeaa ja ihmeellistä. Harmaahaikarakanta on viime vuosina Suomessa kasvanut, mutta pohjoisessa niitä pääsee näkemään hyvin harvoin.

Säät ovat kuluneen viikon aikana olleet hyvin vaihtelevia. Joidenkin päivien kuulaat, kirkkaat syyskelit ovat tuoneet tervetullutta vaihtelua tuhnuisen, kuumankostean tihkusadejakson jälkeen. Pimeään tottuminen tuntuu tosin vieläkin vievän oman aikansa. Etenkin kun kilometrin päässä kämpästä oli havaittu karhunjätöksiä. Iltahämärissä huussiin hiippaillessa tulee automaattisesti vilkaistua pari kertaa olan yli. Vaikka tuskinpa tämä naapuri pitää meitä kovinkaan kiinnostavina. Tai ainakaan viikon jatkunutta moottorisahan melskettä.

Metsäkurjenpolvi sinnittelee vielä täydessä kukassa.