No onkos tullut kesä?

Mikä on tämä välivuodenaika syksyn ja talven välissä? Tuntuu, että olemme jääneet roikkumaan johonkin ihmeelliseen vuodenaikalimboon – ei ole enää syksy, mutta ei kunnolla talvikaan. Lähes kaikki lumi on sulanut pois. Lunta on kuitenkin vielä jonkin verran, mutta esimerkiksi joki on yhä paikoin niin sula, että marraskuun puolivälissä kävimme vielä virvelöimässä. Kämpällä ollessa sillä nyt ei ole suurta merkitystä, vaikka olisi yhtäaikaa kesä ja talvi, mutta kulkeminen on haastavaa. Jäisiä jänkiä pitkin pääsee rytyyttämään kelkalla, mutta kulkupeli ei ole oikein mielissään vähäisestä lumesta. Edellisellä reissulla reki pomppi kelkan perässä niin, että aisa meni poikki. Huomasin yhtäkkiä olevani reitillä reen kanssa poikittain ja irrallaan kelkasta. Metsästimme kadonnutta aisaa haravoiden lähialuetta tunnin verran, kun se lopulta löytyi onnettomuuspaikalta, lähes kokonaan jänkään uponneena. Mies kaivoi kelkan laatikosta liinan, jolla kursi reen väliaikaisesti kasaan ja loppumatka kolisteltiin hyvin varovaisesti.

Olen tästä läpimärästä lapintiaisesta aistivinani, ettei sekään kovin mielissään ole tästä vuodenajasta.

Ennen reen hajoamista aggregaatti sanoi sopimuksensa irti ja jännityksellä odotamme, mikä räsähtää seuraavaksi. Uusi aggregaatti saapui vuorokaudessa Rovaniemeltä ja hyrskyttää nyt liiterissä tuottamassa meille virtaa tarpeen mukaan. Jostain syystä aurinkopaneelit eivät riitä näin kaamosaikana ylläpitämään kämpän valaistusta kovinkaan kauan. Mukava on myös latailla puhelimia, läppäriä ja työkalujen akkuja huoletta.

Epäonnisella rekiretkellä toimme samalla anoppilan suunnalta appiukon avustuksella kunnon kuorman halkoja, koska liiteri ammottaa uutta aggregaattia lukuun ottamatta tyhjyyttään. Kuormasta huolimatta matka meni hyvin ja kunnostettu reki oli entistä ehompi. Matkalla törmäsimme järven rannalla saukon jälkiin. Se oli lyllertänyt jäätä myöten rantoja seuraillen. Seuraavana aamuna mies huikkasi minut pihalle katsomaan, kuinka joella, juuri kämpän edustalla jäällä tassutteli saukko. Ehdin juuri parahiksi näkemään, kuinka se sukelsi koskeen. Se oli hieno hetki, olen törmännyt melko harvoin luonnossa saukkoon. Jälkiä näimme viime keväänäkin, mutta paljon kauempana kämpästä. Olisiko kyseessä ollut sama kaveri, jonka jäljet näimme järvenjäällä edellisenä päivänä? Tiedä häntä, mutta joka tapauksessa toivotan saukon tervetulleeksi naapurustoon.

Epäselvästä kuvasta huolimatta tästä on mennyt saukko.

Edellisellä viikolla mies oli bongannut parin kilometrin päässä kämpästä ahman jäljet. Myös näitä tassunpainaumia näkyi keväällä kauempana erämaassa. Ahmaa en ole onnistunut vielä livenä näkemään, mutta ehkä se on vain ajankysymys. Aiemmin syksyllä kotkat olivat lähes jokapäiväinen näky taivaalla. Tuntuu mahtavalta elellä samoilla tonteilla varsinaisten erämaanasukkien kanssa. Yritän parhaani mukaan olla häiritsemättä niiden rauhaa ja mitä ilmeisimmin ne tekevät samoin, koska pihalla ei parveile vielä karhuja ja muita petoja. Pienempiä parveilijoita sen sijaan riittää. Tiaiset ovat ottaneet meidät omikseen ja käyttäytyvät yhä tuttavallisemmin. Mennessämme ulos, niitä tulee heti pörräämään kasvojen eteen kuin kolibreja. Ne saattavat istahtaa pipon päälle ihmettelemään, miksei ruokaa tule jo. Kävellessäni lähimetsässä, minulla on aina jyviä taskussa. Jos vastaan sattuu lennähtämään tuttu tiainen, se tulee kyllä syömään kädestä. Kuukkelit aristelevat vielä hieman, mutta tulevat jo kuitenkin pikaisesti nappaamaan kädestä herkkupalan.

Tässä hieman selkeämpi jälkikuva ahman kulkureitiltä.

Vaikka maisema ei juuri tänä omituisena vuodenaikana olekaan parhaimmillaan, kaikenlaista kuvattavaa linnuista revontuliin riittää silti. Siksipä otinkin lopulta itseäni niskasta kiinni ja tilasin lopulta kunnon kameran, josta olen maaliskuusta saakka haaveillut. Tai toivottavasti tilasin kunnon kameran. En yhäkään ymmärrä niistä yhtään mitään, mutta tutkittuani läpi koko internetin, löysin sieltä sellaisen vaihtoehdon, joka minua yksinkertaisuudessaan viehätti suuresti. Sen jälkeen metsästin läpi puoli maapalloa ja tietysti kameraa ei saanut tästä universumista mitenkään. Korona oli sotkenut kaikki toimitukset. Päädyin seuraavaan malliin, joka oli kalliimpi ja monimutkaisempi käyttää, mutta oletettavasti edellistä parempi. Ja tietysti lähes yhtä hankalasti saatavilla. Soittelin muutamaan myymälään ja yllättäen se lopulta löytyi jonkin varaston perältä. Tilasin sen välittömästi ja nyt olen jännän äärellä sen suhteen, mikä vielä menee pieleen. Sopivan ja siitä seuraavan kameran löytäminen oli sellainen urheilusuoritus, että en millään haluaisi enää alkaa perehtyä seuraavaksi sopivaan ja sen saatavuuteen. Nyt toivon vain, että kamerani löytää ehjänä perille. Ja seuraavaksi, että hermoni sekä aivosoluni riittävät perehtymään sen kaikkiin vipstaakeihin.

Kameralle tulee varmasti käyttöä, nyt kun kuukkelitkin ovat oppineet poseeraamaan.