RÄPS!

Lopultakin pakkanen tuli takaisin ja ilmassa on pitkästä aikaa talven tuntua. Enää ei tarvitse pelätä vedenhakureissun muuttuvan avantouinniksi ja ruokien säilytyskin helpottui. Myös kunnon kävelylenkit metsässä onnistuvat, jängät eivät upota enää niin paljon ja jäistä, lumetonta maata on helppo kulkea. Kävimme edellisellä viikolla pitkästä aikaa kävelemässä vaaran päällä. Kipuaminen ei ollut ongelma, rinne oli lähes lumeton, eikä polkukaan ollut liukas. Maisema ei tosin silloin ollut varsinaisesti kauneimmillaan.

Synkän marraskuinen maisema vailla lunta.

Myös uusi kamerani löysi ongelmitta perille. Olin todella innoissani siitä, kuinka teräviä kuvia sillä saa, jopa minun olemattomilla kuvaustaidoillani. Pahin pelkoni oli, että sijoitettuani härveliin huomattavan summan rahaa, kuvien laatu ei silti eroaisi juurikaan puhelimeni kamerasta ja lisäksi joutuisin raahaamaan valtavaa kamerakapsäkkiä mukanani aivan turhaan. Pelko oli onneksi täysin aiheeton. Vielä on kuitenkin hurjasti opettelemista, mutta uskon hyvien kuvien olevan vaivan arvoisia. Kelit eivät tosin ole olleet vielä kovin kuvauksellisia. Lisäksi kaamosaikana tuntuu olevan hämärä lähes koko ajan. Lauantaina ja sunnuntaina saimme kuitenkin pitkästä aikaa vähän lunta ja maailma tuntui heti kirkastuvan hieman. Pidän myös huomattavasti enemmän tästä valkeasta miljööstä kuin rapaisesta ruskeanharmaasta maisemasta, josta olemme saaneet nauttia viime viikot.

Kuvaamista voi näköjään harjoitella vaikka jäätyneellä nurmella.

Osaan jo tässä vaiheessa ennustaa, että linnut tulevat olemaan ensisijainen kuvauskohteeni. Käytän joka tapauksessa jo nyt suurimman osan ulkona oleilustani lintuja tarkkailen ja ruokkien. Ja halusin tai en, ne ovat kesyynnyttyään läsnä koko ajan ja tuntuvat olevan kovin kiinnostuneita kaikista touhuistamme. Kira ei ole pikkulinnuista moksiskaan. Ehkä hieman kateellinen se on, ja yrittää välillä vohkia niiden eväitä. Kuukkelit sitä sen sijaan ärsyttävät suunnattomasti. Kiralla on muutama luu pihalla ja auta armias, jos kuukkeli erehtyy liian lähelle niitä. Se säikyttelee kuukkeleita monta kertaa päivässä. Ei se lintuja kiinni saa, mutta siitä näyttää olevan hauskaa pöläyttää ne lentoon. Kira on myös viime aikoina alkanut aina herkun saatuaan tahtomaan pihalle, kun aiemmin se söi herkkunsa siltä seisomalta. Ilmeisesti sillä on tarve esitellä linnuille kaikkea arvossaan pitämää, koska puruluut se hotkaisee lintujen ruokintapaikalla ja lintulaudan alla näkyy olevan kasa tennispalloja.

Otin tämän kuvan lapintiaisesta kaukaa pitkällä objektiivilla. Ja silti siitä saa selvää! Ihmeellistä.
Samalla metodilla kuukkeli. Vastavalo vaatii vielä temppuja.

Olen räpsinyt linnuista järjettömän määrän kuvia puhelimellani. Nyt se onnistuu hyvin, koska linnut päästävät ihan viereen, tai istuvat kädelleni. Niitä löytyy toki välillä myös hupusta tai piposta, mutta silloin kuvaaminen on hieman haastavampaa. Kuvausmielessä odotan jo innolla kevättä. Jos siitä tulee samanlainen lintukevät kuin tänä vuonna oli, kuvattavaa riittää varmasti ja silloin uusi kamera objektiiveineen tulee tarpeeseen. Pihan lintuja olen ehtinyt kuvata jonkin verran myös uudella kamerallani. Aluksi ne tuntuivat hieman säikähtävän kameran päästämää räps-ääntä, mutta tottuivat pian siihenkin. Toivon talven tuovan tullessaan myös lisää lajeja ruokintapaikalle tiaisten, kuukkeleiden ja närhen lisäksi. Närhi on sen verran arka, että pysyttelee poissa ruokintapaikalta, jos me olemme ulkosalla. Sitä olenkin yrittänyt kuvata ikkunan läpi. Erityisesti tässä kohtaa ero puhelin/kiikariyhdistelmällä otetun kuvan ja kameralla otetun kuvan välillä on ilahduttavan suuri. Etenkin, kun en ole saanut puhelintani tarkentamaan kiikarin linssin läpi kunnolla millään asetuksella.

Tässä taidonnäytteeni puhelin-kiikariyhdistelmällä närhestä ikkunan läpi.
Ja tässä ikkunan läpi uudella kameralla.

Kevättalvella kunnon kameran puuttuminen aiheutti erityistä ärsytystä silloin, kun taivaalle sattui ilmestymään erikoisen komeat revontulet. Niitä olen nyt viikon verran tässä kamera kainalossa vartonut, mutta toistaiseksi tuloksetta. Kaiken pilvimössön keskellä taivas on ollut välillä jopa kirkas, mutta siitä huolimatta revontuleton. Onneksi kaamosta kestää vielä monta kuukautta ja pimeitä öitä vielä senkin jälkeen. Uskoisin pääseväni testaamaan kameraa vielä revontultenkin kanssa ennen kuin yötön yö jälleen koittaa.

Revontulia odotellessa voin aina kuvata vaikka iltaruskoa joella.
Tai sitten pelkkää jokea.
Tai jäätä.
Tai yksityiskohtia jäässä.