Koiruuksia

Kira on kaksi vuotta täytettyään muuttunut välittömästi uhmakkaaksi ja kokeilee selvästi rajojaan. Pari viikkoa sitten mies kävi isänsä kanssa laskemassa verkot jään alle. Kävimme Kiran kanssa seuraamassa tapahtumaa ja tulimme edeltä kävellen kämpälle. Se pyöri hetken pihamaalla, ja katseli haikeana siihen suuntaan mistä juuri olimme tulleet. Kävin sisällä laittamassa kahvit tulelle ja palatessani koira oli kadonnut. Tiesin kyllä mihin se oli mennyt, enkä ollut huolissani, pelkästään ärtynyt koska se oli uhmannut kieltoani. Vaari on sen mielestä parasta mitä maailmalla on tarjota, eivätkä mitkään käskyt pitele sitä säntäämästä vaarin luo aina kun se on mahdollista. Vaarin tullessa kylään, Kira työntyy väkisin syliin. Loppuviikosta vaari kävi kokemassa verkot ja tuomassa kaasu-uunin. (Kyllä, meillä on nyt myös uuni ja kämpän varustelutaso alkaa olla sitä luokkaa, että enää tiskikone puuttuu.) Vaarin lähtiessä illalla kelkallaan, Kira kävi tapansa mukaan saattelemassa hänet pihalle. Ja hetken kuluttua koira oli kadonnut. Mies soitti isälleen kadonneesta koirasta ja lähti kelkalla perään. Koira löytyi vaarin luota, joka oli pysähtynyt välille odottamaan. Kira olisi varmasti juossut vaarin perässä mummolaan saakka, jos emme olisi huomanneet sen kadonneen.

Eihän tälle lerppakorvalle voi vihainen olla.

Pilkkikautta emme ole vielä avanneet, mutta verkoista on noussut jokunen suuri siika ja ahven ja miehellä on pyydykseen tarttunut pari pientä madetta. Yhden mateen hän oli jättänyt puuliiterin eteen, halkomapölkyn päälle. Hakiessani liiteristä polttopuuta, jäin mielenkiinnolla seuraamaan Kiran touhuja. Se yritti huolella asetella nalleaan pölkyn päälle. Ihmettelin hetken miksi, mutta pian tajusin, että se oli käynyt varastamassa pölkyllä olleen mateen ja päättänyt ilmeisesti korvata sen nallellaan. Liekö se unohtanut, minne oli mateen piilottanut, vai oliko vaihtokauppa sen mielessä alunperinkin. Mielestäni nerokasta joka tapauksessa. Vaikka se tekeekin välillä koiruuksia, tuntuu sillä silti omatunto kolkuttelevan. Kantaessani polttopuita sisälle, Kira tuli perässä jostain miehen kätköistä vohkimansa lankunpätkän kanssa ja asetti sen pellille kaminan eteen. Kolmisen viikkoa sitten Kira sai ennakkoon syntymäpäivälahjaksi uuden pehmolelun. Tapansa mukaan se oli jo ensimmäisenä iltana repinyt siltä jalat irti. Seuraavaksi se yleensä taiteilee kirurgisella tarkkuudella täytteiden lomasta ulos vinkuvan muoviosan. Sen kaikkien lelujen täytyisi olla vähintään valurautaa kestääkseen rökityksen. Juuri mitään muuta se ei ihme kyllä ole pentuiän jälkeen kuitenkaan hajottanut. Silloin se söi joutessaan pari eteisen mattoa.

Tässä laitetaan verkkoja jään alle.

Minä nautin kaamoksen rauhasta ja olen sallinut itseni olla väsynyt, ja nenä kiinni kirjassa vaikka koko päivän, jos siltä tuntuu. Kiran tavoin mies sen sijaan kaipaa tekemistä, eikä kaamos tunnu vaikuttavan häneen juuri millään tavalla. Hän on myös hyvin etevä keksimään monenlaisia projekteja itselleen myös tänä vuodenaikana kaikenlaisesta kalastuksesta rakennusten korjailuun. Yhtenä iltana hän käveli sisälle tuoli kainalossaan. Jostain oli nähnyt mallin, päättänyt toteuttaa sen ja siinä se nyt oli – viikinkimallinen puutuoli. Minun luovuuteni rajoittuu lähinnä siihen, käynkö kävelemässä päivälenkkini jängällä vai jäällä. Nyt ei itseasiassa tarvitse pohtia enää sitäkään, koska lunta alkaa olla sen verran, että kävely onnistuu lähinnä kelkanjäljillä jäällä.

Tällaisenkin sitä saattaa iltapuhteena tekaista, jos taidot riittävät.

Toissa perjantaina päätimme viettää pikkujouluja, koska kuluvalla viikolla vaihdoinn maisemaa ja lähdin kotikonnuilleni joulunviettoon. Laitoin pihan kauniiksi kynttilöillä ja ulkoroihuilla. Sen jälkeen sahasimme ja ladoimme polttopuita ja poltimme pahviroskia, kuten kunnon pikkujouluihin perinteisesti kuuluu. Ruokavarannot alkoivat olla vähissä, joten pikkujouluissamme tarjoiltiin jo kertaalleen lämmitettyä hernekeittoa. Illalla kuuntelimme yhdeksänkymmentäluvun hittejä, saunoimme ja tanssimme tiptappia Kiran kanssa. Tänä etäpikkujoulujen aikana juhlamme olivat todennäköisesti siitä railakkaimmasta päästä. Ruoka ei ollut hääviä, mutta seura oli erinomaista.

Saaviin jäätyneistä saunavesistä saatiin vahingossa tunnelmanluoja saunan pihaan.

Viime sunnuntaina laitoimme kämpän kuntoon ja lähdimme jouluksi kohti sivistystä. Lähtötunnelma oli tietysti hieman haikea, vaikka en voisi kuvitellakaan viettäväni joulua ilman perhettäni. Kannoin varastosta lintulaudan pullolleen siemeniä ja pähkinöitä ja ripustin koivuihin talipalloja ja anopin tekemiä siemenrasvaseoksia. Juuri ennen lähtöä lintulaudalla kävi punatulkkupariskunta toivottamassa hyvää joulua. Niitä meillä on vieraillut harvoin ja tuntui erityisen mukavalta nähdä nuo jouluiset linnut juuri nyt. Huikkasin linnuille hyvät joulut, istuin rekeen ja niin lähdimme joulun viettoon. Kira purki virtaansa juoksemalla koko yhdentoista kilometrin matkan mummolaan. Perillä se otti pienet torkut ja sen jälkeen sen kanssa piti leikkiä koko ilta. Joulurauhasta se ei taida ymmärtää mitään.

Rauhallista joulunaikaa!