Vahtikissa ja korkeutta hyppäävä possu

Olen nyt ollut pian kolme viikkoa poissa erämaasta ja sopeutunut mielestäni hienosti normaalielämään. Aamuisin ensimmäinen ajatukseni ei enää ole, ”mihinkäs nurkkaan täällä pitäisi tulet tehdä” ja tuntuu ihan mukavalta, ettei tarvitse juosta ulos pakkaseen etsimään vessaa heti saatuaan silmät auki. Vettäkin saa hanasta. Silti erämaassa ollessani en kaipaa näistä hienouksista mitään, enkä ahdistu lainkaan siitä ajatuksesta, että palaan sinne vielä. Ihmisellä on uskomaton kyky sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen. Onneksi heti joululomani aluksi kotonani hajosi tiskikone, etten kuitenkaan aivan täysin pääse uppoutumaan luksukseen.

Kotipihan vanha aitta on kuin tonttula.

Jouluviikolla kävimme vanhempieni kanssa kuusimetsässä ja isä onnistui taas taikomaan meille upean joulukuusen. Samalla reissulla minun oli pakko päästä vilkaisemaan, mitä kuuluu kesäkämpällemme täällä toisessa päässä Lappia. Mökkitien varresta lehahti lentoon tokka riekkoja ja sivutiellä meitä katseli arasti pieni kauris. Mukavalta näytti myös itse kämpän seutu. Paksu, koskematon lumi peitti ympäristöä, kesällä vuolaana virtaava oja oli hiljentynyt ja kaikkialla leijui jouluinen rauha. Vuosi sitten loppiaisena yövyimme miehen ja Kiran kanssa samaisella kämpällä, mutta vain yhden yön verran. Tämä asumus on harmikseni talvisin sen verran vilpoisa, että kaikki aika sekä polttopuut kuluvat lämmittämiseen. Minähän nukuin tapani mukaan autuaan tietämättömänä kylmyydestä tuonkin yön, miehen heräillessä vähän väliä lisäämään puuta kaminaan.

Kämpällä oli rauhallista.

Äiti oli tehnyt kotona jäälyhtyjä koristamaan pihatietä ja esitteli niitä sen verran innoissaan, että tuli vahingossa hajottaneeksi niistä suuren osan. Itse hajotin lähestulkoon kaikki loput koittaessani siirtää maahan jäätyneitä lyhtyjä oikeille paikoilleen. Muutama hauraista lyhdyistä kuitenkin onneksi säästyi, jotta saimme aattoiltana sytytellä niitä kohmeisin sormin hyisessä tuulessa moneen kertaan. Ennen joulua oli niin lauhaa, että edes jäälyhtyjä ei saanut millään jäätymään kunnolla. Pakkaset tietysti ajoittuivat sitten juuri joulunseutuun. Oikeastaan kunnon talvi tuntui pitkästä aikaa ihan mukavalta. Pakkasesta ja kylmästä tuulesta huolimatta olemme ulkoilleet ahkerasti. Jouluherkkujen sulattelun kannalta lenkkeily on säästä huolimatta tuntunut oikein miellyttävältä ajatukselta. Hiihtämään ei harmikseni vielä ole päässyt, koska leudon talven vuoksi ladunteko ei ole ollut mahdollista. Lähipäivinä on kuitenkin jo latua odotettavissa ja hain varalta jo tänään varastosta monot sisälle lämpiämään.

Terassikuusi kesti sentään sulamatta lauhankin kelin.

Vanhempieni luona asuu myös iäkäs kissani Rollo, joka on touhukkaasti ollut mukana jouluvalmisteluissa. Äiti jätti jouluksi juuri suolaamansa mädin hetkeksi vahtimatta ja Rollo oli sillä välin suorittanut koemaistamisen keittiössä. Aattona kissa odotti malttamattomana pirtinuunin luukun edessä kinkun valmistumista. Pienempänä se oli myös innokkaasti mukana kuusenkoristelussa, nyt se on jo niin vanha, että tyytyy pelkästään arvioimaan vierestä, ovatko nauhat ja pallot oikeilla paikoillaan. Pirtinuunin päällä lämpimässä se mielellään seuraa ihmisten touhuja. Koirien kanssa Rolloa saa hiukan varoa, se on vuorollaan antanut köniin kaikille taloon astuneille koirille ja saattaapa se innostua puolustamaan reviiriään myös pihamaalla. Tänä jouluna se vaikutti kuitenkin olevan solidaarisella tuulella ja konflikteilta vältyttiin. Jouluaterian ajaksi Rollo täytyi kuitenkin saattaa pihalle, koska se oli osallistumassa tapahtumaan sen verran innoissaan, että pöydän antimia ja lautasia piti vahtia koko ajan.

Rollo valvoo, että koristeet asettuvat kohdalleen.
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on DSC_0516-683x1024.jpg
Joulukuusi juhapuvussa.

Joulu sujui leppoisasti perheen kesken. Kaikki eivät päässeet paikalle, mutta puhelinyhteydet olivat käytössä sitäkin tiiviimmin. Äiti sekä siskoni perheineen olivat urakoineet valtavan määrän jouluherkkuja ja aattoiltana ahmin itselleni sellaisen ähkyn, että nukahdin välittömästi nähtyäni ensimmäisen vastaantulevan tyynyn. Joulupäivänä en tehnyt samaa virhettä ja jaksoin valvoa muiden kanssa Trivial Pursuitia pelaten. Aloitimme pelin iltapäivällä, kävimme välillä saunassa ja lopettelimme samaisen pelin kolmen aikoihin yöllä. Peli oli 2000-luvun alusta ja koska kukaan meistä ei muistanut sen ajan tapahtumia, saatikka osannut arvata kuinka pitkä on maailman pisin säärikarva, tai kuinka korkealle voikaan sika hypätä possujen MM-kisoissa, peli jatkui ja jatkui, eikä silti edennyt mihinkään. Lopulta vaihdoimme lasten kysymyksiin, jotka ehkä liikennevalojen värejä koskevia kysymyksiä lukuun ottamatta olivat nekin lapsineroille suunnattuja. Tästä huolimatta saimme kuitenkin lopulta julistettua siskoni voittajaksi. Jos joku vielä etsii hauskaa ajanvietettä lomalleen, voin ehdottomasti suositella pelin kyseistä painosta. Jos pelaamisen aloittaa heti, saattaa voittaja hyvinkin olla selvillä jo pääsiäiseen mennessä. Ja hauskaa on aivan varmasti!

Siskon perheen Cara-koira rentoutuu jouluaterian jälkeen.
Rollo samoissa tunnelmissa.