Aurinkoa bongaamassa

Välittömästi vuoden vaihduttua aloin tähyillä taivaalle siinä toivossa, että näkisin pitkästä aikaa vilauksen auringosta. Kotiseudullani aurinko näkyy ensimmäisen kerran loppiaisen tienoilla, mutta ensimmäisen pilkahduksen todistin itse vasta tammikuun kymmenes päivä. Vaikka pakkasmittari tuntuu asettuneen mukavasti kahdenkymmenen asteen tienoille, auringonsäteet luovat kuitenkin illuusion siitä, että kesä on tulossa. Ihan hetkenä minä hyvänsä.. Vaikka ydintalvessa on ehdottomasti hyvätkin puolensa, lyhempikin määrä talvea riittäisi minulle erinomaisesti. Nyt kun aurinko on palannut, kaamoksen aikana lievään horrokseen vaipunut mielikin alkaa hiljalleen virkistyä.

Ei se vielä kovin korkealle kiipeä.
Kaamosajan sinisissä hetkissäkin on kieltämättä puolensa.

Olen nyt seikkaillut reilun kuukauden verran ympäri Lappia. Olen ehtinyt tänä aikana tavata pitkästä aikaa ystäviä, sekä viettää aikaa perheen kanssa ja se on ollut ehdottomasti matkan parasta antia. Joulukuussa valuin hiljalleen kohti kotipaikkaani Hirvasvaaralla. Vietin pari päivää toisen siskoni luona ja tapasin muutaman Rovaniemellä asuvan ystävän. Kävin moikkaamassa paria kaveriani heidän kennelillään, Shaman huskiesilla. Samalla sain aimoannoksen tassuterapiaa ihanilta rekikoirilta. Kira ei tullut mukaani joululomille, vaan jäi miehen kanssa pohjoiseen, joten kaikenlaisten karvaotusten seura on ollut erittäin tervetullutta. Ja sitä kennelillä riitti. Ihan parasta olivat kennelin nuorimmat tulokkaat, jotka roikkuivat villapaidassani, yrittivät ryövätä lapaseni ja olivat niin kertakaikkisen somia, että oli vaikeaa poistua alueelta piilottamatta pennuista ainuttakaan takin alle.

Tämä söpöläinen on Alta.

Joulu ja uusi vuosi kuluivat perheen parissa ja vähän ennen loppiaista lähdin käymään mutkan ystävieni luona Sodankylässä. Vaikka illat istuimmekin vielä kuusen loisteessa joulua fiilistellen, päiväsaikaan ainoa tavoitteemme oli nähdä aurinko. Kurkimme ikkunoista ja kävimme koirien kanssa kävelyillä siinä toivossa, että aurinko pilkahtaisi. Mutta tuloksetta. Viimeisenä iltanani Sodankylässä vilkaisin puhelimesta sosiaalisen median antia ja kaikki kanavat olivat täynnä kuvia auringosta. Siitä oli tehty näköhavaintoja jopa Sodankylässä. Aurinkobongaus ei varsinaisesti ole mikään kilpailu, mutta kyllä meitä otti silti päähän.

Aurinkoa ei näkynyt, mutta kanssabongaajat olivat sitäkin valoisampia. Tässä hymyilee Sira ja taustalla hillitymmin ottaa vielä toipilaana oleva Pyry.

Sodankylästä jatkoin loppuviikosta matkaa toisen siskoni luo Sallan pohjoisosiin. Perheellä on ihana pihasauna, joka oli viikonloppuna ahkerassa käytössä. Keittiön ikkunasta näkyy lintulauta, jota tuijotin haltioituneena aamukahvipöydässä. Lajeja oli valtava määrä ja tuttujen tiaisten lisäksi takapihalla vieraili ainakin harmaapäätikka, käpytikka sekä kolme kisailevaa oravaa, jotka olivat hauskasti kaikki erivärisiä. Tällä reissulla näimme myös lopulta pilkahduksen auringosta. Ja kyllä se vain tuntuikin hyvältä. Vaikka aurinko ei vielä pitkään aikaan lämmitä, nyt päivän jatkumisen voi kuitenkin havaita jo selvästi. Pian pitkä kaamos on jälleen muisto vain.

Pihasauna lämpiää.

Hiihtokauden avasin hieman ennen kuin vuosi vaihtui. Pitkä pakkasjakso katkaisi sen lähes pariksi viikoksi, mutta eilen tein jälleen paluun ladulle. Sen lisäksi että hiihtäminen on erinomaista liikuntaa, ladulla pääsee myös nauttimaan talvisesta luonnosta. Lumipeitteisten puiden ympäröimässä satumetsässä kilometrit suhahtavat ohi lähes huomaamatta. Ladun varrella olen myös onnistunut tammikuun aikana näkemään uskomattoman määrän lintuja. Eräänä päivänä todistin äidin kanssa, kuin koivujen latvoista kohosi lentoon varmasti lähemmäs sata teertä. Näky oli upea. Eilisellä hiihtoretkellä ladun varrelta lähti lentoon metso ja myöhemmin vielä toinenkin metso. Myös riekkoja on toisinaan tullut vastaan. Erityisen mukava on kuitenkin ollut huomata, kuinka teerien määrä on kasvanut. En muista koskaan nähneeni niitä näin paljon. Jopa makuuhuoneen ikkunasta olen parina aamuna nähnyt teeritokan istuskelemassa koivikossa. Pian on kuitenkin aika vaihtaa teeret riekkoihin ja palata takaisin erämaahan. Se tuntuu sekä haikealta, että mukavalta ajatukselta. Reissu on ollut mahtava, mutta odotan mielenkiinnolla, miltä tammikuu näyttää pohjoisessa, onko päivä jo jatkunut ja muistaako Kira minua enää ollenkaan. Se selvinnee jo loppuviikosta.

Kovat pakkaset ovat raskaita pienille linnuille. Eräänä aamuna kuvasin näitä pörröisiä tiaisia, jotka tulivat kolmenkymmenen asteen pakkasella portaille syömään.