Kalaisa tapaturmaviikonloppu

Viikonloppuna saimme nauttia vieraista ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Muutama ystävämme saapui kämpälle perjantaina, aurinkoisen sään saattelemina. Pitkä viikonloppu oli suoraan sanottuna alusta asti yhtä koheltamista, mutta hauskaa meillä oli senkin edestä. Perjantaina heräsin säpsähtäen selkäpiitä karmivaan ”NE ON KOHTA TÄÄLLÄ” -huutoon. Vieraat olivat päässeet lähtemään odotettua aiemmin ja miehen oli tarkoitus mennä kelkalla heitä päätien varteen vastaan. Silmät vielä puoliksi ummessa yritin saada keitettyä jonkinlaista aamukahvia miehelle, joka säntäili kiireessä ympäri kämppää, pukien päälleen ja pesten samalla hampaitaan. Miehen päästyä matkaan, minä join rauhassa aamukahvini ja suuntasin ladulle. Kierrosten välissä moikkasin kämpälle saapuneita vieraita ja sain kuulla, että reessä olevaan kuljetuslaatikkoon oli matkan aikana räjähtänyt muutama juomatölkki. Ensimmäinen ohjelmanumero oli siis laatikon hinkkaaminen puhtaaksi. Suksittuani tarpeeksi suuntasimme pilkille. Saalista tuli mukavasti ja ilma oli yhä mitä mainioin. Illalla lämmitimme paljun, sekä molemmat saunat. Paljun portaille valunut vesi teki pakkasen illalla kiristyessä portaista petollisen liukkaat ja 50 prosenttia vieraistamme joutui liukastuttuaan portaiden uhreiksi. Sairaalareissuilta onneksi vältyttiin, mutta paljun portaille päätimme tehdä huomattavia parannuksia.

Tässä on minun osuuteni perjantain kalansaaliista.

Huolimatta siitä, että seuraavana päivänä sää oli pilvinen ja tuulinen, yhdellä vieraistamme oli komea kuhmu takaraivossa ja toisella jalkapallon kokoisia mustelmia jaloissa, suuntasimme kulkumme jälleen pilkille. Vammautuneet ystävämme jaksoivat urheasti kalastaa koko päivän. Minä sen sijaan nuokuin vapani kanssa reessä ja kävi siinä välillä mieskin lepuuttamassa silmiään. Saaliiksi sain ainoastaan yhden pienehkön harjuksen. Toisilla näytti kuitenkin olevan kohtalainen syönti. Illalla savustelimme kaloja ja keittelimme padassa riekkoja. Lintupuoli onnistui hyvin, mutta kuten aina savustukseen sekaantuessani, komplikaatioilta ei tälläkään kertaa voitu välttyä ja kalat kärvähtivät mukavasti kiinni savustuspöntön ritilään. Loppuillan ohjelma koostuikin kalojen kaapimisesta pöntöstä kulhoon. Päivän ulkoilemisen ja tuhdin aterian jälkeen sekä mies että minä olimme täysin valmiit ottamaan kontaktia nukkumattiin. Niinpä kellahdimme uupuneina sänkyyn ja jätimme vieraat pelaamaan keskenään korttia. Saunakin jäi sinä iltana lämmittämättä.

Koska sain lauantaina huonommin kalaa, elvistelen tässä vielä perjantain yhteisellä kalansaaliilla.

Koska olin ollut kaukaa viisas ja laittanut edellisenä iltana ajoissa nukkumaan, heräsin sunnuntaiaamuna seitsemältä. Kuuntelin hetken ympäriltäni kuuluvaa tuhinaa, enkä raskinut nousta kolistelemaan. Kaikki vaikutti muuten normaalilta, paitsi että yksi vieraistamme nukkui sängyssään ilman patjaa ja toisella niitä oli kaksi päällekkäin. Ilmeisesti nopeimman varaajan etu. Ennen kahdeksaa hermoni pettivät, kun aurinkokin tuntui huutelevan minua ladulle. Niinpä keräsin hiihtovermeeni kasaan, laitoin saunan lämpiämään ja lähdin hiihtämään. Kiersin lenkkiäni kuudentoista kilometrin verran, vilkaisin kämpän ovelta vielä nukkuvaa pilkkikansaa ja suuntasin aamulöylyihin. Kira tuli tietysti mukaan saunomaan, vaikkei se ollut hiihtänyt kuin neljä kilometriä. Kiralla oli ollut aamusella muita kiireitä – seitsemästä saakka se oli pyytänyt liiterin takana touhuavaa kärppää. Päästyäni pesulle asti, mies säntäsi saunaan ihmettelemään, minne olin kadonnut. Hän oli arvannut minun lähteneen hiihtämään, mutta huolestunut siinä vaiheessa, kun minua ei näkynyt suhaamassa kämpän ohi säännöllisin väliajoin. Myös saunan kuistiin nojaavat sukset antoivat viitteitä siitä, että en mahdollisesti olekaan ladulla. Saunasta kuuluva kolina oli lopulta paljastanut sijaintini. Jos tulevaisuudessa tarvitsen piilopaikkaa, täytyy muistaa, että sauna on siihen hommaan hyvä, kunhan muistaa olla hiljaa. Ehdittyäni kämppään saakka, minulle selvisi, että kesäaika oli vaihtunut edellisenä yönä, enkä siis ollutkaan niin varhain liikkeellä kuin kuvittelin. Pääsin melkein jo kehumaan itseäni aamuvirkuksi.

Mielestäni parhaita vieraita ovat sellaiset, jotka suhtautuvat suurella vakavuudella pyyntöön tuoda suklaamunia. Eikä tarvinnut Palmusunnuntaina edes virpoa.

Sunnuntaina viihdyimme aamupäivän Kansanradion parissa, kuunnellen ihmisten käsittämättömän laajaa ongelmakirjoa. Ohjelman jälkeen havaitsimme omat elämämme melko ongelmattomiksi: ilma oli upea ja seura mainiota. Loppupäivän vietimme jälleen pilkkien. Menomatkalla reen etuosasta tipahti yhden vieraamme uusi pilkkireppu, joka tuli ryminän kanssa esiin reen takaosasta ja levitti sisältönsä ja muoviosansa kappaleina jäälle. Tulomatkalla taas repun omistaja muksahti ylämäessä yli reen laidan. Kaikenlaisilta vammoilta onneksi vältyttiin. Kalaa tuli tuona päivänä huonosti. Illalla istuimme nuotiolla, pelasimme lautapelejä ja kävimme saunassa ja paljussa. Tai osa meistä kävi. Osa suuntasi nuotiolta suoraan petiin, eikä eväänsä räväyttänyt, vaikka loput yrittivät kuinka herättää. Ehkä varhaiset, tai edes melkein varhaiset aamut eivät kuitenkaan ole minua varten – ne näyttävät vaativan veronsa rankalla prosentilla. Maanantaina jäimme taas miehen ja Kiran kanssa kolmistaan. Vauhdikkaassa viikonlopussa riittää kuitenkin muisteltavaa pitkäksi aikaa. Ja uskon, että näemme vielä rämäpäistä ystäväjoukkiotamme kaikista tapaturmistakin huolimatta.

Turvallista pääsiäistä!