Kuulaita kuutamoöitä ja muita vaihtelevia sääilmiöitä

Helmikuun lopulla päätin viimein toteuttaa haaveeni kuutamohiihdosta. Mietin sitä monta kertaa jo viime keväänä, mutta aina oli joku pielessä – kuuta ei näkynyt, keli oli huono, oli liian kylmä, latu oli tukossa, hanskassa oli reikä, toinen sukka oli hukassa ja sitä rataa. Kuitenkin nyt kun kuu oli viittä vaille täysi, otin itseäni niskasta kiinni, vedin monot jalkaan, otin Kiran mörönsyötiksi ja painuin pimeän laskeuduttua puoli kahdeksan aikaan ladulle. Mies jäi lämmittelemään saunaa. Sinä päivänä oli aurinkoinen ilma ja mahtava hiihtokeli, olin päivällä suksinut jo 16 kilometriä ja tarkoituksena oli käydä vain pieni saunalenkki kuunvalossa. Päästyäni jängän reunaan, pois kämpän valoista, lumouduin maisemasta täysin. Taivas tuikki tähtisenä ja kuu valaisi tarkasti jokaisen vaaran, mättään ja risun ja loi koivikosta pitkiä varjoja jängälle. Keli oli edelleen loistava, ja tuntui kuin liitäisin pitkin metsänreunaa kuun kalpeassa valossa. Kira juoksi tohkeissaan edelläni ja oli sekin selvästi innoissaan myöhäisillan hiihtosessiosta. Kävin neljän kilometrin lenkin ja palasin takaisin kämpälle. Päästyäni perille käänsin sukset ympäri ja lähdin uudelle kierrokselle. En olisi malttanut lopettaa millään. Puolivälissä toista kierrosta kysyin Kiralta, tajusiko se ollenkaan kuinka mukavaa meillä on, ja totesin, että tästä ei puutu enää kuin revontulet. Kurvattuamme viimeisestä kaarteesta paluumatkalle, näin kuinka vaaran vierestä kohosi vihreä revontulinauha. Siinä vaiheessa olin jo niin häkeltynyt, että hiihtelin loppumatkan etanavauhtia taivaalle tuijotellen. En halunnut lenkin päättyvän ollenkaan, mutta silloin alkoi olla jo aika suksia saunaan, ennen kuin se palaisi poroksi. En osaa edes kuvailla kuinka upea tuo elämys oli, kuin olisin viettänyt tunnin jossain taianomaisessa maailmassa, jossa ympärilläni oli pelkkää kauneutta, keijukaisia ja muita kuunvalossa pehmenneen mieleni tuottamia satuolentoja. Tulin myös vahingossa hiihtäneeksi tuona päivänä 24 kilometriä, mikä on ennätykseni tälle talvelle. Kuutamolenkin jälkeen kömmin tyytyväisenä saunanlauteille ja päätin lähteä seuraavana iltana uudelleen.

Latuvalaisin nousee.

Kuutamohiihto numero kaksi jäi haaveeksi: juuri täydenkuun yönä taivas oli tietysti pilvessä ja satoi urakalla lunta. En kuitenkaan luovuttanut, vaan odotin seuraavaan iltaan. Pimeän tultua tuli todellakin pimeä. Taivas oli tähdessä, mutta kuutamoa ei näkynyt eikä kuulunut. Koska olin kuitenkin päättänyt iltahiihtää, vedin otsalampun päähäni ja suuntasin ladulle. Siitäkin huolimatta, että päivä oli ollut niin lämmin, ettei pidempää latua ollut lumisateen jälkeen pystynyt lanaamaan. Jotta kuitenkin pääsisin toteuttamaan itseäni hiihtämällä, mies oli lanannut minulle reilun kilometrin mittaisen pikkulenkin. Suhasin lenkkiä otsalamppuni kanssa kerta toisensa jälkeen ja odotin, että kuu lopulta ilmestyisi. Kira oli välillä mukana, mutta koska se on minua huomattavasti fiksumpi elämänmuoto, se ei nähnyt mitään järkeä jatkuvassa pikkuringin hinkkaamisessa. Välillä se jäi kämpän pihalle passiin ja lähti mukaan seuraavalle kierrokselle suksiessani taas kämpän ohi. Lopulta olin kiertänyt ringin yhdeksän kertaa ja päätin, että saa jäädä kymmenenteen. Laskiessani viimeistä kertaa rinnettä alas jäälle, vilkaisin olkani yli ja näin, kuinka kuun otsa pilkisti vaaran takaa. Olen aivan varma, että se lällätti minulle noustessaan.

Kira osaa nauttia lumesta muutenkin kuin hiihtoladulla.

Sää on ollut viime viikkoina todella vaihteleva, suorastaan mielenkiintoinen. Helmikuun puolivälin tienoilla oli muutaman päivän mittainen pakkasjakso. Pakkasta oli enimmillään öiseen aikaan -32 astetta. Helmikuun lopulla taas tuli lunta joka päivä ihan mukavasti lapioitavaksi asti. Pääasiassa se oli kevyttä pakkaslunta, joka ei millään tavalla vaikeuttanut kävelemistä, vaikka sitä oli parhaimmillaan pihalla kolmisenkymmentä senttimetriä. Sitten tuli lauha jakso ja helmikuun viimeisinä päivinä tuntui kuin elettäisiin toukokuun loppua, vesi valui räystäiltä, välillä aurinko paistoi kesäisen lämpimästi, välillä satoi vettä ja lämmintä oli parhaimmillaan +6 astetta. Maaliskuun käynnistyessä sää oli myös ihanan keväinen: aamulla paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja tuntia myöhemmin taivas oli pilvessä ja lunta tuli vaakatasossa. Sitä kesti vajaan tunnin, kunnes aurinko tuli taas esiin mennäkseen parin tunnin päästä piiloon, ja samassa satoi taas taivaan täydeltä lunta. Tätä säärallia jatkui koko päivän ja sitä se on pääasiassa ollut koko kuluneen maaliskuun. Näillä keleillä täytyy olla näppärä jos on aikeissa ulkoilla hyvällä säällä. Monoja kannattaa siis alkaa sitomaan siinä vaiheessa kun alkaa tuiskuttaa ja suksilla on oltava heti kun tuisku hellittää, jotta ehtii saada päivän aurinkoannoksen. Ja varmaa on se, että koko ajan tuulee.

Aamulla saattaa näyttää tältä…
… päivällä tältä…
… ja illalla tältä.