Solmussa

Kesällä innostuimme miehen kanssa yllättäen molemmat paracordnaruista. Mies alkoi elokuussa seurata YouTubesta paracord-videoita ja keksi heti tuhat erilaista projektia. Minä taas olin saanut kaverilta materiaalit ranneketta varten yli vuosi sitten ja loppukesästä viimein sain ensimmäisen rannekkeeni solmittua. Hurahdin harrastukseen heti. Paracordnaru on alunperin laskuvarjoissa käytettyä, erittäin kestävää naurua ja siitä solmiminen sai alkunsa jo toisen maailmansodan aikaan kun sotilaat päättivät säästää laskuvarjoista käyttökelpoiset narut ja solmivat niitä ranteisiinsa. Naru on todella vahvaa ja sen vetolujuus voi olla jopa 250 kiloa.

Tämä kuva on otettu harrastuksen alkumetreillä. Nykyisin kokoelma on kasvanut vähintään kolminkertaiseksi..

Aloitimme harrastuksen pienillä töillä, kuten avaimenperillä ja rannekkeilla, mistä se lähti pikkuhiljaa paisumaan paisumistaan töiden kasvaessa ja narukokoelmamme lisääntyessä. Syysillat sujuivat rattoisasti solmiessa kirjaimellisesti sormet verillä pöydän ääressä milloin mitäkin säkkyrää ja ennen kuin huomasimmekaan, kämppä alkoi täyttyä erilaisista naruista ja niistä solmituista lopputuotteista. Silloin kun emme solmineet, katselimme eri nettisivustoilta paracordnaruja ja -tarvikkeita ja tilasimme niitä kaikissa sateenkaaren väreissä ja vielä vähän yli. Talven saapuessa mopo oli karannut jo täysin käsistä ja pöydän ympärys pursusi paracordnaruja sekä siitä ohuempia microcord- ja nanocordnaruja, kirjallisuutta aiheesta ja mitä mielikuvituksellisempia oheistuotteita.

Näistä lähdettiin liikkeelle.
Ja tähän on tultu. Tässä on osa viimekuukausien aikaansaannoksista.

Jouluna ilahdutimme suurta osaa suvusta erilaisilla paracord-töillä ja itsellemme olemme tehneet kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa tuotetta mitä nyt ikinä naruista voi kuvitella valmistavansa: vöitä, rannekkeita, avaimenperiä, juomapullon suojuksia, aseremmin ja Kiralle pannan sekä talutushihnan ja lisää kaikkea valmistuu hitaasti mutta varmasti. Solmiminen on siitä koukuttava laji, että siinä näkee nopeasti oman kehittymisensä. Alussa koko homma oli melkoista räpeltämistä ja aikaa meni todennäköisesti enemmän purkamiseen kuin solmimiseen, mutta nyt eri solmut hahmottuvat jo melko näppärästi. Minä seuraan ohjeita mieluummin kirjoista ja niitä olenkin haalinut jo melkoisen pinon. Mies taas sisäistää ohjeet helpommin videoiden kautta ja tuntuu olevan sitä enemmän innoissaan, mitä haastavamman projektin saa käsiinsä. Minulle sopii paremmin perinteinen KISS- (keep-it-simple-stupid) menetelmä: kultakalan keskittymiskyvylläni teen mieluummin sellaisia töitä, jotka eivät vaadi mahdottomia ponnisteluita, ja jotka saan suhteellisen nopeasti valmiiksi.

Myös Kira on joutunut uuden harrastuksemme uhriksi.

Ehdottomia suosikkejani ovat erilaiset rannekkeet, joita alkaakin olla pöytälaatikossa jo melkoinen kasa. Rannekkeita voi valmistaa pelkästään koristamaan kättä, mutta laskuvarjonarusta voi myös solmia erilaisia survival-rannekkeita, jotka pystyy helposti purkamaan tarpeen vaatiessa – ideana on se, että erästellessä mukana on aina muutaman metrin mittainen pätkä narua. Minä olen kuitenkin sen verran kiintynyt tekeleisiini, että toivon mukaan en joudu ikinä niitä purkamaan sitoakseni myrskyn riepottelemaa telttaa petäjään tai pelastaakseni kalliolta roikkuvan toverini. Mutta aivan lohdullinen ajatus on kuitenkin se, että tarvittaessa voisin niinkin tehdä.

Tässä muutamia miehen tekemiä, kärsivällisyyttä vaativia rannekkeita.
Nämä ovat minun näpertämiäni.
Nämä on tehty ohuemmasta microcordista.
Tästä rannekkeesta on ysinkertaisuudestaan huolimatta tullut suosikkini.

Tässä vaiheessa talvea pimeä tulee puoli kahdeksan maissa, joten illalla ehtii vielä mukavasti istua sisällä solmujensa kanssa. Myös pakkaspäivät tarjoilevat mukavasti aikaa solmimiseen. Muutamasta sellaisesta pääsimme helmikuussa nauttimaan, mutta ilahduttavan vähän sietämättömän kylmiä pakkaspäiviä on silti tämä vuosi tarjoillut. Lumisateet ja tuulet pitivät kuitenkin helmikuussa huolen siitä, että olemattomien hiihtokilometrien lomassa ehdin hyvin taiteilemaan narujeni kanssa. Solmimismaniasta huolimatta luulen kuitenkin, että kevään saapuessa raahaamme suurimman osan solmuharrastuksestamme hetkeksi varastoon ja keskitymme enemmän ulkoilma-aktiviteetteihin. Tietysti jonkin verran harrastemateriaalia täytyy jättää sadepäivien varalle.

Tässä vielä muutama miehen tuottama, tai työn alla oleva projekti.