Extempore-maakuntamatka poikki Lapin

Pääsiäisen seutuvilla erämaahan tuli jälleen eloa vieraiden merkeissä. Pitkäperjantaina aurinko paistoi täydeltä terältä ja luonto tarjoili parastaan. Anoppilan väki pyörähti kämpälle miehen veljen perheen kanssa. En malttanut pysyä poissa ladulta ja ennen kuin olin kunnolla saanut silmiä auki, huomasin jo kiinnittäväni suksia jalkaan. Kiersin latuani ja aina kämpän ohitettuani haistelin kuola poskella nuotiopaikalta leijuvaa lettujen ja grillimakkaroiden tuoksua. Eräällä kierroksella vastaani tuli äärimmäisen reippaan näköinen nuorimies, miehen 6-vuotias veljenpoika, joka ilmoitti lähteneensä pitkälle lenkille. Kävin taas kämpällä kääntämässä ja lähdin perään. Sain suksia tosissani, että sain pojan kiinni. Hän suostui kuitenkin hidastamaan hieman ja loppumatkan hiihtelimme rupatellen päiväkodista ja pääsiäisestä. Oli mukava saada kerrankin hiihtoseuraa, tähän saakka ainoa seuralaiseni ladulla on ollut Kira, jota tuntuvat kiinnostavan enemmän ketunjäljet kuin minun tyhjänpäiväiset jorinani.

Minä: Onko kivaa? Kira:…

Lauantaina sain lisää hiihtoseuraa, kun vanhempani tulivat ensimmäistä kertaa käymään luonamme kämpällä. Menimme anoppilaan vastaan ja sieltä hiihdin äidin ja isän kanssa kohteeseen. Vanhempani saivat vierailunsa aikana kokea paikallisten säätilojen koko kirjon, aina saapumispäivän kovasta tuulesta alkuviikon melleviin lumisateisiin (maanantain ja tiistain aikana sitä tuli ainakin 20 senttimetriä) ja viikon puolivälin pilvettömään auringonpaisteeseen. Esittelimme tietysti innoissamme erämaan aktiviteettitarjontaa pilkkimisestä ja arkkisaunasta hiihtoretkiin ja maisemapaikkoihin. Kohokohtia olivat isän pilkillä saama made, kerrankin onnistuneet savuharjukset ja vanhempieni 52-vuotishääpäivä, jota juhlistimme retkellä komeimpiin maisemiin vaaran päälle, auringon helliessä.

Postikorttimaisema vaaran päältä.

Torstaina vanhemmat lähtivät kotimatkalle ja heidän pakkaillessa autoaan, minä sain neronleimauksen. Raivasin täyteen ahdetun auton takapenkille itseni kokoisen kolon ja ilmoitin lähteväni käymään kotona Sallassa. Halusin nähdä, mitä kotoperälle kuuluu ja kuinka kevät siellä etenee. Niinpä kökötin takapenkkikolossani seuraavat kuusi tuntia poikki koko maakunnan. Matka meni rattoisasti lähes perille asti. Viimeiset 15 kilometriä köryyttelimme perunapeltoa muistuttavaa soratietä, jonka varrella kotipaikkani sijaitsee. Tällä välillä aikaa kului puolisen tuntia. Tien kunto sai mieleni todella mustaksi. On äärimmäisen surullista, kuinka syrjäkylien asukkaat on jätetty oman onnensa nojaan. Jo muutenkin pitkiin työmatkoihin täytyy kelirikon aikana varata triplasti aikaa. Joka vuosi lähes poikkeuksetta joku hajottaa kelirikon aikana autonsa tai vähintään renkaansa tuolla samaisella tienpätkällä. Lapsuudessani muistan tien vielä olleen ainakin pyörälläkuljettava, nyt täytyisi jokaisen omistaa vähintään traktori päästäkseen kauppaan.

KotoSalla näytti jo näin keväiseltä.

Kevät oli tietysti Etelä-Lapissa pidemmällä, mutta harmikseni sielläkin oli satanut sen verran lunta, että pälvet peittyivät. Joet olivat virtapaikoissa jo auki ja hiihtokausi takanapäin. Perjantaina tosin pääsin hangille kävelemään ja toivon kovasti, että myös täällä pohjoisessa päästään vielä hangista nauttimaan. Sulissa vesistöissä uiskenteli joutsenia ja se jos mikä saa joka vuosi mielen keväiseksi. Kotitalon lintulaudalla näkyi pyörivän aivan samanlaista porukkaa kuin kämpälläkin: parvi taviokuurnanaaraita, roppakaupalla talitiaisia ja ripaus sinitiaisia.

Kotirannassa leppäkin näytti nauttivan keväästä.

Lauantaina matkasin Rovaniemelle. Sisareni oli miehensä kanssa kotoperällä mökkeilemässä, liftasin kyytiin ja vietin muutaman yön heidän luonaan. Keväisenharmaa Rovaniemi ei saanut kaupunkikaipuutani syttymään, vaikka siellä onkin aina kiva käydä. Tiistaiaamuna hyppäsin linja-autoon ja matkustin takaisin pohjoiseen. Vajaassa viikossa ei kevään etenemisen suhteen ole kovasti tapahtunut. Pulmuset saapuivat pari viikkoa sitten ja niitä näin ison parven heti saavuttuani. Viikon hiihtotauon jälkeen minulla alkoi olla jo vieroitusoireita ja tänään oli päästävä jo Kiran kanssa suksimaan, kovasta tuulesta huolimatta. Se etu pitkässä talvessa on, että myös hiihtokausi jatkuu pidempään. Nyt jäänkin innolla odottelemaan saapuvaksi sitä hankikantoa, toivottavasti pääsen vielä suksieni kanssa tälle keväälle senkin kokemaan.

Lasten maalaamat pääsiäismunat toivat mukavasti väriä Rovaniemen harmaaseen katukuvaan.
Aivan komeissa väreissä loisti myös tämä Rovaniemellä näkemäni fasaani.