Riemullista kelirikkoa!

Kevät on siitä lystikästä aikaa, että se on täynnä yllätyksiä. Eilen ihastelimme anoppilan parvekkeelta upeaa auringonlaskua. Viisi minuuttia tämän jälkeen koko maailma oli harmaa ja satoi taivaan täydeltä räntää. Jos olen edellisenä päivänä käynyt hangilla kävelemässä, seuraavana päivänä pääsen ehkä juuri ja juuri etenemään metsässä polvia myöten lumessa kahlaten. Pari päivää sitten pääsimme vielä helposti kulkemaan kelkalla. Nyt ulkona sataa vettä ja jännityksellä odotamme, kuinka liikkuminen onnistuu tästä eteenpäin. Tarkoituksena olisi päästä vielä ainakin kerran kelkalla kämpälle, siitä eteenpäin kelirikko kelkanjäljillä on jo sen verran eeppinen, että todennäköisesti tarvitsee vain odotella jäiden sulamista, jotta pääsemme seuraavan kerran veneellä kauppaan. Järvien jääpeite on muuttunut rusehtavaksi sohjoksi, tiistaina kämpältä lähtiessämme joessa näkyi jo virtapaikkojen kohdalla reikiä. Juomavesiavannolle pääsi vielä könyämään lähes täysin sulaneita lumiportaanriekaleita pitkin. Mies iski pari kertaa avannon viereen jäätuuralla ja tuura meni jäästä läpi että heilahti. Epäilen portaiden jo täysin kadonneen tähän mennessä ja mielenkiinnolla odotan, kuinka saamme uitottua juoma- ja saunavedet joesta. Tämä osuus sujui melkolailla ongelmitta viime keväänä, jotta eiköhän se onnistu tänäkin vuonna.

Hetki ennen jäätävää räntäsadetta.

Hiihtämässä kävin viimeksi äitienpäivänä ja pahoin pelkään, että se jäi kevään viimeiseksi suksimissessioksi. Harmittaa, koska vielä parina päivänä sen jälkeenkin hiihtäminen olisi yöpakkasten vuoksi vielä aamusella onnistunut, mutta en saanut itseäni hinattua ylös ja ulos tarpeeksi varhain. Kelirikkoaika vaikuttaa myös latuun siinä määrin, että jos nyt ladun sattuu löytämään, täytyy olla melkoiset sukset, että pysyy pinnalla. Sunnuntaina ilma oli lämmin ja aurinkoinen ja hiihtäminen kävi todella jo kunnon urheilusta pehmeän kelin vuoksi. Kira jaksoi löntystää perässäni yhden neljän kilometrin lenkin verran ja jäi sen jälkeen suosiolla kämpälle. Kolmen kierroksen jälkeen olin niin naatti ja kuumissani, että luovutin minäkin. Huikkasin miehelle, että ”Tule vetämään minut pois avannosta, minä menen nyt uimaan”. Pulahtaminen tuntui mainiolta ajatukselta siihen saakka, kunnes istuin alasti sohjossa jäähän sulaneen avannon reunalla. Vaikka veteen meneminen ei kovin miellyttävää ollutkaan, päästyäni sieltä pois olo oli reipas ja raikas. Avannossa kävimme ensimmäisen kerran tälle keväälle Vappuaattona, mutta silloin sauna oli lämmin, eikä pulahtaminen hirvittänyt oikeastaan lainkaan.

Kira antoi hiihtolenkillä kaikkensa ja otti urheilusuorituksen jälkeen kämpän portailla tirsat.

Viime viikolla hamstrasimme kämpälle lisää polttopuita, tällä määrällä pitäisi kesän ajan pysyä hyvinkin lämpimänä. Enää ei tarvitsisi kuin sahata ja pilkkoa. Lämmin saattaa tulla jo siinäkin. Ennen veneilykautta meitä odottaa myös mielenkiintoinen veneenkunnostusprojekti. Mies on sitä jo Kiran avustuksella aloitellut korjaamalla teljut ja penkit. Vene kaikenlaisine kasvustoineen kaipaa kuitenkin vielä pesua, hiontaa ja uutta maalia pintaan. Vapaa-ajanongelmilta vältytään siis tänäkin keväänä aivan varmasti. Myös jousikausi tuli avatuksi Vapun tienoilla. En edes muistanut, kuinka hauskaa se on! Osumatarkkuudessani on kuitenkin vielä runsaasti parantamisen varaa, joten mitä ilmeisimmin jousiammunnalle täytyy myös varata aikaa tänä keväänä ja tulevana kesänä.

Tässä aloitellaan veneenkunnostusta. Kira valvoo etenemistä.

Kevätlintujen myötä kesä tuntuu olevan koko ajan lähempänä. Västäräkki ilmestyi kämpälle viime viikolla ja ainakin räkättirastas, keltasirkku, pajusirkku ja suuri määrä hanhia ovat kulkeneet muuttomatkallaan asumuksemme ohitse. Näin alkuviikosta upean kurkiauran, juuri kun olin kiikuttanut kamerani takaisin sisälle. Minua ilahduttaa kovasti se, että kurjet ja joutsenet huutelevat taas lähimaaston sulapaikoissa. Kuuntelin niiden konserttia koko viime kesän ja tuntui oudon hiljaiselta ja todella haikealta, kun ne syksyllä lähtivät.

No nyt on enää vähäsen kesään.
Keltasirkku loistaa hankea vasten kuin pieni aurinko.
Pajusirkkukin on saapunut.

Myös kettujen jutustelua on toisinaan kuulunut lähimaastossa. Niillä on oma joenylityspaikka, jota pitkin ne pääsääntöisesti kulkevat. Kettupolku näkyy kämpän ikkunasta ja jos siinä jaksaa iltasella tököttää vahdissa tarpeeksi kauan, on vielä toistaiseksi hyvät mahdollisuudet nähdä jokea ylittävä repolainen, ennen kuin kelirikko ja kevät vievät mennessään niidenkin polun. Joskus ketun voi nähdä jopa päiväsaikaan. Kira on tietysti niistä kovin kiinnostunut, mutta uskoo kyllä kun sitä kieltää lähtemästä perään. Yritämme miehen kanssa olla kämpässä mahdollisimman hiljaa aina ketun ilmestyessä näköpiiriin, mutta tähän leikkiin Kira ei suostu ollenkaan. Se vinkuu ja loikkii ikkunasta toiseen, nähdäkseen, mitä oikein tihrustamme. Kiran ehdoton lempieläin tuntuu kuitenkin olevan kärppä. Pitkin talvea se seuraili niiden puuhia ja pari viikkoa sitten sillä oli juttukaveri kämpän alla. Kira piipitti kärpälle ja kärppä säksätti takaisin. Kira kävi talvella tunnollisesti joka päivä tarkistamassa loukut. Jos sieltä sattui kärppä löytymään, se kyllä ilmoitti asiasta. Kiran on tietysti saatava nähdä saalis myös lähempää ja se esittelee kärppää ylpeänä, eikä millään haluaisi siitä luopua, kuin itse olisi sen saalistanut. Se hänelle sallittakoon.

Ketut pääsevät vielä toistaiseksi kulkemaan jäätä pitkin joen yli.