Arkkilandia

Kun käsillä on vuoden paras aika, ei voi kun nauttia elämästä. Elän ja hengitän kesää ja luontoa, kuljen joka päivä pitkin jokivartta ihastellen upeita maisemia ja haistellen kesän tuoksuja. Tuomet ovat puhjenneet kukkaan ja niitä täytyy nyt käydä päivittäin nuuhkimassa, ennen kuin lyhyt kukinta on ohi. Mies kutsui minua jo tuomenhaistelijaksi, mutta ohitin sen toteamalla, että on niitä varmasti ihmisillä vakavampiakin ongelmia. Vastaava tuomenhaisteluriippuvuus on sitäpaitsi myös sisarellani, joten syytän siitä geenejä.

Kunpa tähän kuvaan voisi liittää mukaan vielä tuoksun.

Vietimme vastikään reilun viikon anoppilassa, arkkiprojektin parissa. Minulla harmitti lähteä kämpältä juuri kun kesä alkoi olla kauneimmillaan, kukat alkoivat puhjeta täyteen loistoonsa ja sää oli mitä mainioin. Luonto on ehdottomasti paras kesänviettopaikka. Säätiedotus lupasi kuitenkin jatkossa viileämpiä ilmoja, mikä hieman helpotti eroahdistustani kämpästä. Tulvahuipunkin ehdimme onneksi nähdä ja poistuimme kämpältä vasta, kun vesi lähti laskemaan. Seurasimme mielenkiinnolla, nouseeko tulva samoihin korkeuksiin kuin vuosi sitten, mutta aivan niin suuriin vesimääriin ei tänä vuonna päästy.

Vaikka kämpältä oli vaikea lähteä, ei näissa anoppilan maisemissakaan kesäöinä ole kauheasti moittimista.

Viikon toimintasuunnitelmaan kuului pilkkiarkin, arkkisaunan ja huussin siirtäminen kesäsijoilleen. Mies on suunnitellut arkin alunperin niin, että sen voi tarvittaessa purkaa osiin kuljetusta varten. Se osoittautui hyvinkin käteväksi ominaisuudeksi näin kesäaikaan, kun painavaa arkkia oli melkolailla mahdotonta liikutella mihinkään käsillä olevalla kalustolla, vaikka se talvella kulkeekin melko kevyesti kelkan perässä. Operaatio aloitettiin raivaamalla jokirantaan mukava aukio uudelle asutuskeskittymälle. Sen jälkeen rakennuksista fiksattiin kuntoon talven jättämät osumat, sauna vedettiin mönkijällä sijoilleen, arkki purettiin osiin, osat punnittiin (ihan mielenkiinnon vuoksi) ja arkki kasattiin paikoilleen. Seuraavaksi mies rakensi terassit sekä saunalle että arkille, ja alustan huussille, joka vielä lopuksi siirrettiin uuteen osoitteeseen. Näin kätevästi saatiin yksi uusi mökkeilyalue lisää.

Valmis Arkkilandia.

Meidän täytyi tietysti heti päästä myös testaamaan Arkkilandiaksi ristittyä vapaa-ajanviettoaluetta. Ja hyvinhän se toimi. Saunassa on runsaasti ikkuna-alaa joellepäin ja tuntui melkoiselta luksukselta katsella löylyistä jokimaisemaa ja keskiyön aurinkoa. Kattoikkunasta pilkisti nyt revontulten sijaan vihreitä koivunlatvoja. Saunan sijainti valittiin pitkälti uimapaikan perusteella ja empiirisen tutkimuksemme perusteella sekin toimi oikein mainiosti. Pilkkiarkki valmistui jo vuonna 2017 mutta vasta nyt vietimme siellä ensimmäistä kertaa koko yön. Ja hyvin nukutti, heräsin vasta reilusti iltapäivän puolella, kun mies kolisteli jo ulkosalla. Tutkimuksemme ei sattuneesta syystä tällä kertaa kattanut kummankaan rakennuksen pilkkiominaisuuksia.

Kesäilta ja aurinko paistaa saunanikkunoista.

Anoppilavisiitillä käytin tilaisuutta hyväkseni ja avasin juoksukauden. Kuntourheilussa ehti olla noin kuukauden tauko, joka alkoi hiihtokauden päättyessä toukokuun alkupuolella. Niinpä aloitin intoa puhkuen kymmenen kilometrin juoksulenkillä. Eli tein täsmälleen saman virheen kuin vuosi sitten. Lenkin jälkeen reiteni olivat kolme päivää niin jumissa, että portaita laskeutuessa teki mieli huutaa. Parin päivän jälkeen kävin kuitenkin hammasta purren kinkuttamalla jo uuden lenkin ja pikkuhiljaa koipeni alkoivat vertyä. Mies vinkkasi myös rantapolusta, joka lähtee suoraan arkkilandiasta jokivartta ylöspäin. Se oli täydellinen lenkkipolku, jota kävimme Kiran kanssa monena iltana hyödyntämässä. Yleensä kävelimme, mutta kerran päätin juosta sitä pitkin vähän pidemmälle. Tulva kuitenkin haittasi etenemistä sen verran, että tarpeeksi monta kertaa lenkkikengät kasteltuani, päätin riisua ne kokonaan ja juosta paljain jaloin. Se tuntui yllättävän mukavalta, vaikka vesi oli jalkojen alla kylmää ja heinikko kutitteli varpaita.

Kira iltalenkillä yhdellä parhaista lenkkipoluista.

Keskiviikkona palasimme kämpälle. Luulin, että lähtiessä oli jo kesä, mutta luulin väärin. Piha näytti viikon jälkeen täysin erilaiselta, viimeisetkin harmaat heinänkorret olivat kadonneet vehreyden tieltä, pihalla kukkivat hillat ja mustikat, mitä en ollut tässä pihassa aiemmin todistanut ja vesi oli laskenut niin paljon, että rantatörmä oli jälleen tullut esiin lähes kokonaan. Tavarat purettuamme aloitimme saman tien halonteon, jonka parissa tulisimme viettämään vielä monta päivää. Illalla suuntasin kulkuni rantapolkua pitkin parisataa metriä alavirtaan. Siellä tuomet olivat täydessä kukassa ja tuoksuivat kesältä.

Aivan mukava oli palata takaisin näihin maisemiin.