Tervaa ja rutohilloja

Palasimme reilu viikko sitten Sallasta takaisin pohjoiseen. Loppurutistus Marttalaksi nimetyllä (aivan oiva nimi kolmen sisaren kämpälle, vaikken itse varsinaisesti suurta yhteenkuuluvuutta minkäänlaiseen kotitaloustoimintaan koekaan) Latvaojan kämpällä saavutti antikliimaksinsa viikkoa ennen poistumistamme. Koko kesän hinkkaamamme sauna oli tervausta vaille valmis ja pensselit tanassa olimme siskojen kanssa valmiina sutimaan saunaa heinäkuun viimeisenä päivänä. Tervamaalia oli varattu 20 litraa ja heti ensimmäisen seinän aikana kävi melko selväksi, että tökötti ei tulisi riittämään koko saunaan millään. Takaseinä jäi kokonaan maalaamatta ja kämpän puoleiselle sivulle jäi pieni, raivostuttava kalju läntti ilman tervausta. Tämän katastrofin ei olisi pitänyt tulla millään tavalla yllätyksenä, koska tähänkään asti saunaremontin sujuvuus ei varsinaisesti ollut ollut tasoa Strömsö. Koska olemme säästäväistä (lue: pihiä) sakkia, kaikki mahdollinen tehtiin vanhasta materiaalista, mikä toi remonttiin omat lisämausteensa. Ja kuitenkin täysin uutena ostettu saunapata päätti paikoilleen päästyään vuotaa kuin seula. Tervaongelmakaan ei ollut mitenkään ylitsepääsemätön, pääasiahan oli, että sauna nyt lämpesi ja ehdimme siitä vielä reilun parin viikon verran tälle kesälle nauttimaan. Täytyy silti myöntää, että takaraivossa ehkä hieman kiristeli, kun emme ehtineet näkemään valmista lopputulosta. Sauna tuoksui hyvälle (suorastaan pihan äärimmäiseen nurkkaan saakka) ja näytti täysin erilaiselta. Kulahtanut punamulta oli poissa ja tilalla hiilenmusta hirsiseinä. Itse olisin pitänyt saunan punertavana, mutta koin rökäletappion äänestyksessä ja joudun totuttelemaan uuteen väriin. Kuulemma se kuivuessaan vaalenee. Ovi sai sentään jäädä vielä punertavaksi, mikä ilahdutti minua suunnattomasti.

Pari seinää saatiin sentään tervattua kokonaan ja tältä se nyt näyttää.
Onhan se edelliseen verrattuna vähän tummempi tämä uusi sävy.

Perjantaina jätimme hyvästit Hirvasvaaralle ja suuntasimme ensin Kemijärvelle autohuoltoon ja siitä Rovaniemelle. Auto oli ollut vuoden seisonnassa, mutta ainahan niistä jotain vikaa löytyy ja mukavan loven se kulkuhärveli teki lompakkoon tälläkin kertaa. Rovaniemellä puhelimiin alkoi lopun remonttiryhmän toimesta heti perjantai-iltana kilahdella kuvamateriaalia valmiiksi maalatusta saunasta. Nyt se on sitten täysin valmis. Miltä se lie näyttääkään livenä, se selviää vasta seuraavalla Hirvasvaaran reissulla.

Ja nyt vaikuttaa olevan takaseinäkin maalattu.

Vietimme Rovaniemellä pitkän viikonlopun ja kaikki kaupat piti tietysti jälleen tyhjentää säilykkeistä ja vessapaperista ynnä muusta erämaassa selviytymistä edesauttavista tarvikkeista. Ahdistuin ihmispaljoudesta jo ensimmäisen marketin ovella. Vielä jonain päivänä koittava paluu ihmisten ilmoille vaatinee jonkinasteista siedätyshoitoa. Mökkihöperöityminen on nyt virallisesti todistettu validiksi termiksi, mutta vahvasti uskon, että siitä pääsee vielä eroon. Kuten aina Rovaniemellä käydessäni, kiertelin nytkin vanhoja asuinseutuja. Mukava siellä on kierrellä, mutta en silti tiedä onnistunko vielä joskus kaupunkielämään sopeutumaan. Kaartelin ympäriinsä lähes kaikki keskustan vesialueet siinä toivossa, että törmäisin vaikkapa pikku- tai naurulokkiin, jotka vielä puuttuvat “Tunnista 100 lintulajia” -haasteen listaltani. Eihän niitä tietysti nyt näkynyt ainuttakaan, vaikka tavallisesti niitä ei varsinaisesti tarvitse erikseen lähteä bongailemaan. Sallasta sain kuitenkin listalleni ainakin metson, pyyn ja käpytikan, joita en ollut vielä tälle vuodelle päässyt näkemään. Yli kaksikymmentä lajia listaltani kuitenkin puuttuu vielä ja talvea kohti ne tahtovat näiltä leveyksiltä vain harveta. Saa nähdä kuinka käy. Harmittaa, etten osallistunut viime vuonna, silloin etenkin kevät suorastaan pursusi eri lajeja ja loppukesästä pääsin näkemään jopa harmaahaikaran. Noh, uusi yritys ensi vuonna sitten.

Haarapääskynkin näin kotipihalla.

Maanantaina saavuimme anoppilaan ja heti alkuviikosta mies kävi Arkkilandian kimppuun. Siellä riitti vielä puuhaa, lähinnä puusavotan merkeissä. Arkkisaunassa piti tietenkin päästä käymään ja siellä olemme viettäneet pari iltaa. Vesi on matalalla ja siinä missä alkukesästä pääsi uimaan melkein saunan portailta, täytyy nyt könytä rantatörmä alas ja kahlata pari metriä ennen kuin pääsee pulahtamaan. Yllättävää oli se, kuinka lämpimältä jokivesi tuntui. Ehkä toleranssimme on kesän aikana kasvanut – kävimmehän monta viikkoa pesulla kylmässä ojassa, saunan ollessa remontin kynsissä. Hillasato veteli jo hyvinkin viimeisiään, kun Hirvasvaaralta poistuimme, täällä löysimme vielä syömäkelpoisia yksilöitä pajuryteiköstä. Etelä-Lapissa komeimmat korpihillat kypsyvät viimeisinä, täällä missä kuusia ei kasva, puhutaan korven sijaan rutohilloista. Alkuviikosta kasaamme jälleen tavaramme veneeseen ja lähdemme katsomaan, miltä tämän vuoden marjasato näyttää kämpällä. Emme muuta vielä talvileiriin, vaan toiselle kämpälle, jossa on tiedossa (rumpujen pärinää tähän väliin) remonttihommia.

Rutohilloja.
Loppuun vielä yksi kesämuisto Hirvasvaaralta – näin komea petäjä kasvaa Marttalan lähellä. Sen taakse voi mennä piiloon vaikka saunaremonttia.